Vuosikymmeniä museon varastossa lojunut maalaus paljastui Hieronymus Boschin teokseksi

Löydetty maalaus on yksi harvoista säilyneistä Boschin maalauksista. Hieronymus Boschin kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi viisisataa vuotta.

kulttuuri
Hieronymus Boschin maalaus 'The Temptation of Saint Anthony'.
Piroschka van de Wouw / EPA

Arvostetut Bosch-tutkijat ovat arvioineet yhdysvaltalaisen museon omistaman 1500-luvun alussa tehdyn maalauksen hollantilaismestari Hieronymus Boschin teokseksi. Löytö on merkittävä, sillä Boschin maalauksia tunnetaan vain 25 kappaletta.

New York Timesin mukaan _Pyhän Antoniuksen kiusaus _on kuulunut Kansas City Museumin kokoelmiin jo 1930-luvulta asti. Isoimman osan ajasta teosta on säilytetty museon varastossa, koska sitä on pidetty Boschin oppilaan tekemänä.

Vihje teoksen mahdollisesta oikeasta alkuperästä saatiin historian harrastajalta, joka oli yhteydessä Bosch-tutkimusprojektin johtajaan.

Kuusivuotisen Bosch-projektin tutkijat ovatkin vakuuttuneita siitä, että maalaus on juuri Hieronymus Boschin "käsialaa". Arvio perustuu maalauksen ja sen pinnan alta löytyneiden luonnosten mikroskooppisen tarkkaan vertailuun aiemmin tunnettujen Boschin maalausten kanssa.

Bosch tunnettiin siitä, että hän korjasi jatkuvasti maalauksiaan ja saattoi peittää uusilla kuvilla isoja osia luonnoksistaan. Eri kerrosten infrapunakuvaaminen auttoi tutkijoita varmistamaan, että luonnokset sopivat täydellisesti yhteen Boschin muiden teosten tyylin, sommittelun ja sivellintyön kanssa.

Tuttuja pikku hirviöitä

Teoksessa on myös Boschin maalauksille tyypillisiä omituisia yksityiskohtia, kuten haikaranokkainen hahmo, vedestä kiipeävä rupikonna ja kelluva makkara. Tutkijat kutsuvat näitä yksityiskohtia Boschin "tutuiksi pikku hirviöiksi".

Pieni, 40 cm x 25 cm kokoinen teos on todennäköisesti ollut osa suuremmista maalauksista koostuvaa triptyykkiä, joka on myöhemmin hajotettu osiin.

Arvion tehneet tutkijat kuuluvat Boschin juhlavuoden kunniaksi toteutettuun mittavaan tutkimus- ja konservointiprojektiin.

Teoksen alkuperän todentamiseen tarvitaan vielä muiden tutkijoiden mielipiteitä. Voikin kestää vuosia ennen kuin tutkijat pääsevät yhteisymmärrykseen teoksen alkuperästä.

Pyhän Antoniuksen kiusaus tulee esille Boschin kotikaupungin 's-Hertogenboschin järjestämässä, maailman suurimmassa Bosch-retrospektiivissä, joka aukeaa ensi viikolla. Arvokkaiden teosten saaminen näytteille pikkukaupungin museoon on vaatinut yhdeksän vuoden valmistelut.

Oudoista ja houreisista maalauksistaan tunnetun hollantilaisen Hieronymus Boschin kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi viisisataa vuotta.