"Hämmentävää, yllättävää – tuki kiristyvälle maahanmuuttopolitiikalle, valtiomiesteko,” kommentoivat kansanedustajat Niinistöä

Sauli Niinistön puhe nostatti kansanedustajissa juuri sellaisia äärireaktioita, jollaisista presidentti puheessaan varoitti. Vasemmalla ja vihreissä puhe ihmetytti, mutta perussuomalaiset tervehtivät Niinistön puhetta valtiomiestekona

politiikka
Nasima Razmyar.
Nasima Razmyar.Eduskunta

Eduskunnan ainoa maahanmuuttajataustainen kansanedustaja, SDP:n Nasima Razmyar oli hämmentynyt:

– Ensi tunne on hämmennys. En ymmärtänyt, mitä hän oikein tarkoitti. Jos kosketaan todellisia syitä varten tehtyihin kansainvälisiin sopimuksiin, niin ollaan aika häilyvällä tiellä.

– Kun pelotellaan sillä, että on hyviä ja huonoja ihmisiä, niin ei tätä tilannetta ainakaan parannetaan näillä sanoilla, Razmyar pohti valtiopäivien avajaiskahvitilaisuuden tungoksessa.

Vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar oli myös ihmeissään valtakunnan päämiehen viestistä:

– Puheessa oli hämmentävää esimerkiksi se kohta, jossa kyseenalaistettiin kansavälisiä sopimuksia. Juuri sopimukset heijastavat suomalaisia ja eurooppalaisia arvoja.

– YK:n pakolaissopimus tai Geneven ihmisoikeussopimus eivät ole todellakaan mitään äärisopimuksia, vaan niissä kehotetaan turvallisia maita käsittelemään apua tarvitsevien hakemuksia, Yanar sanoi.

"Todellinen valtiomiespuhe"

Perussuomalaisten kansanedustajien joukossa presidentin puhe sai suuret kiitokset

– Se oli todellinen valtiomiespuhe, se edusti todella avarakatseisuutta ja rohkeutta kohdata tämän päivän haasteet, kiitteli eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho.

– Se oli paras puhe, mitä yksikään presidentti on minun elinaikanani pitänyt. Hän uskalsi ottaa uuden näkökulman ja uuden rohkeuden tason siihen, miten me kohdataan nämä erittäin suuret ongelmat, Terho sanoi.

Sampo Terho tulkitsi presidentin puhetta niin, että kansainvälisiä sopimuksia voidaan joko muuttaa tai niitä voidaan soveltaa niin, että samalla pidetään yllä Suomen ja Euroopan yhteiskuntarauhaa, vakautta ja talouden kestokykyä.

Puolustusministeri Jussi Niinistö piti puhetta selkeänä tukena hallituksen kiristyneelle maahanmuuttopolitiikalle.

Sampo Terho ennakoi, että hallitus tekee jo lähiaikoina uusia avauksia, joilla tiukennetaan maahanmuuttopolitiikkaa entisestään.