WHO: Zikavirus voi levitä Eurooppaan keväällä tai kesällä

Maailman terveysjärjestö WHO kehottaa myös Euroopan maita varautumaan zikaviruksen leviämiseen. WHO:n mukaan riski viruksen leviämisestä Etelä-Eurooppaan kasvaa kevään ja kesän koittaessa.

Ulkomaat
Karttagrafiikka
Yle Uutisgrafiikka

WHO:n mukaan Etelä-Amerikassa nopeasti etenevä zikavirus voi levitä paitsi Aasiaan ja Afrikkaan, myös eteläiseen Eurooppaan. Zikavirusta levittävää Aedes-hyttystä nimittäin on esiintynyt myös monessa Etelä-Euroopan maassa.

– Nyt EU-maiden on aika varautua tilanteeseen vähentääkseen kansalaisiinsa kohdistuvaa tartuntavaaraa, sanoi WHO:n Euroopan toimintaa johtava Zsuzsanna Jakab.

Aedes-hyttystä on esiintynyt ainakin osissa Espanjaa ja Ranskaa, Italiassa, Balkanin maissa sekä Kreikassa. Jakabin mukaan zikavirus voi levitä mihin tahansa näistä maista.

– Eurooppaan on saapunut lukuisia zikavirusta kantavia matkailijoita, mutta tauti ei ole tarttunut eteenpäin, koska hyttyset eivät vielä liiku. Kevään ja kesän koittaessa viruksen leviämisen riski kasvaa, Jakab sanoo.

Zikaviruksen oireet ovat vähäisiä, mutta Brasiliassa moni viruksen saanut raskaana oleva nainen on synnyttänyt mikrokefaliasta eli pienipäisyydestä kärsivän lapsen.

WHO julisti maanantaina maailmanlaajuisen hätätilan zikaviruksen takia. Kyse on toimenpiteestä, jonka ansiosta järjestöllä on mahdollisuus antaa jäsenmailleen sitovia suosituksia.

Maanantaina varmistui myös ensimmäinen Yhdysvaltain sisällä saatu zikavirustartunta. Tässä tapauksessa virusta ei ilmeisesti levittänyt hyttynen, vaan sairastunut henkilö oli todennäköisesti saanut tartunnan seksikumppaniltaan.