YK: Assangen vapaudenriisto laiton

Wikileaks-vuotaja Julian Assange saa tukea YK:n työryhmältä. Assangen mukaan Britannia toimii laittomasti, kun se riistää häneltä vapauden. Assange pidätettäisiin, jos hän poistuisi Equadorin lähetystöstä.

Ulkomaat
Julian Assange
Julian AssangeEpa / John Stillwell

YK:n laittomia pidätyksiä tutkiva työryhmä on todennut Wikileaksin johtajan Julian Assangen vapaudenriiston olevan lainvastainen.

Assange on pakoillut Britannian poliisia Ecuadorin Lontoon-lähetystössä jo yli kolme vuotta. Vapaudenriisto on seurausta Britannian ulkoministeriön pidätysmääräyksestä. Assange pidätettäisiin, jos hän poistuisi lähetystörakennuksesta.

Aiemmin tänään Assange ilmoitti, että jos YK:n työryhmä toteaa pidätysmääräyksen olevan laillinen, hän antautuisi.

Assange haki turvapaikkaa Ecuadorin Lontoon-suurlähetystöstä kesäkuussa 2012. Ruotsi on vaatinut Isoa-Britanniaa luovuttamaan miehen kuulusteluihin Ruotsiin epäiltynä kahden naisen seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksesta. Assange kiistää syytökset.

Assange pelkää, että Ruotsi voisi luovuttaa hänet edelleen Yhdysvaltoihin. Wikileaks on julkaissut satojatuhansia Yhdysvaltojen salaisiksi luokittelemia asiakirjoja, minkä vuoksi Assange voisi joutua tuomiolle Yhdysvalloissa.

Työryhmän lausunnolla ei ole suoranaista lainvoimaa, mutta valtiot ovat usein noudattaneet sen kannanottoja. Britannian ulkoministeriön mukaan raiskausepäilyn takia sillä on edelleen velvollisuus pidättää Assange.

Lähteet: BBC, Reuters