Pekka Ervasti: Sebastian Väyrynen

Uratietoisen poliittisen tyrkyn tehokkain keino ylittää uutiskynnys on haastaa riitaa oman puoluejohdon kanssa. Puoluejohdolla on puolestaan kaksi tapaa reagoida: kepun malli ja persujen malli. Kumpikin toimii huonosti, kirjoittaa Pekka Ervasti blogissaan.

politiikka
Pekka Ervasti
Lassi Seppälä / Yle

Poliitikolta vaaditaan mediataitoja. Media on nykypäivän tupailta. Kamerat käy, twitter laulaa – ja kansa peukuttaa vedet silmissä.

Omaa puoluetta puuhaava, entinen kepun kunniataata Väyrynen syntyi jo ennen somea. Mutta kaikesta päätellen Paavon asennettiin jo sylilapsena vahva somevalmius. Väyryselle kasvoi hyvä julkisuushoksnokka, populistin sielunmaisema ja petolinnuntarkka poliittinen pelisilmä. Niistä on ollut kiistatonta hyötyä – tai harmia, riippuen kummalta puolelta barrikadia asiaa tarkastelee.

Persujen some-marttyyri Sebastian Tynkkynen on Väyrysen päivitetty versio, Paavo 2.0. Myös hän osaa refleksinomaisesti napata mediahuomion ja segmentoida sanomansa tavalla, joka antaa maksimaalisen läpäisyn kaikilla julkaisualustoilla.

Tynkkynen ei muksinut pikkunilkkejä, vaan haastoi suoraan Timo Soinin. Hän väitti, että persut ovat unohtaneet vaalilupauksensa muun muassa Kreikan kolmannen tukipaketin ja maahanmuuton kohdalla. Hän vaati korkeiden puolue-elinten kriisikokousta. Tynkkynen pääsi otsikoihin, koskahän oli persujen kolmas varapuheenjohtaja - ja koska hän oli oikeassa. Persut ovat kääntäneet takkinsa useampaan kertaan hallitukseen päästyään. Sen on myöntänyt kapitalistinenkin tiedemies.

Joku epäili, että Paavo sai kirjalleen ilmaista puffia, mutta kyllä se oli Paavo, joka sai ilmaista puffia.

Mikä oli puoluejohdon (lue: Timo Soinin) reaktio? Itkupotkuraivari ja Tynkkyselle hatkat puolueesta. Ongelma hoidettu?

Mutta perussuomalaisissa poliittinen ruumiskin voi nousta kuolleista. Tynkkynen on nyt armollisesti otettu takaisin puolueen jäseneksi. Oikeusjutut on unohdettu ja tuhlaajapoika vakuuttaa, että välit Timo Soinin kanssa ovat suorastaan loistavat. Siinä sitä on pohjaa hedelmälliselle yhteistyölle. Jotenkin kuitenkin on sellainen tutina, että Soinin kannattaisi muistaa vanha villin lännen viisaus: älä käännä selkääsi banditolle.

Myös Paavo Väyrynen osaa ajoittaa ulostulonsa kellosepän tarkkuudella. Aivan kuten Tynkkynenkin Väyrynen latasi viime kertaisen täyslaidallisensa puoluejohtoa vastaan tavallisena hiljaisena maanantaipäivänä. Silloin on politiikan toimittajien kalenterissa eniten tyhjää. Niinpä Paavo kutsui sopulit leivoskahville helsinkiläiseen ravintolaan ja julkaisi pääministeri Juha Sipilälle lähettämänsä sähköpostit kirjan muodossa. Joku epäili, että Paavo sai kirjalleen ilmaista puffia, mutta kyllä se oli Paavo, joka sai ilmaista puffia.

Media totta kai hotkaisi Paavon syötin, koukun ja viisi metriä siimaa. Miksi ei olisi? Kepun kunniapuheenjohtaja ja moninkertainen ministeri arvosteli ankarasti pääministeriä päin näköä ja ilmoitti dramaattisesti jättävänsä kaikki luottamustehtävänsä puolueessa. Sipilä näyttää Väyrysen mielestä ryssineen politiikassa miltei kaiken – vaikka kunniapuheenjohtaja oli ystävällisesti koettanut koko viime syksyn antaa neuvoja sähköpostin välityksellä. Eurosta pitäisi erota, demarit olisi pitänyt ottaa hallitukseen ja puoluetta ei olisi pitänyt luovuttaa liberaalien ja lestadiolaisten käsiin. Eihän tässä näin pitänyt käydä.

Mikä oli puoluejohdon (lue: Juha Sipilän) reaktio? Lähes totaalinen hiljaisuus. Yleensä se kertoo, että osui ja upposi.

Oppositiossa on nyt Lebensraumia vikkeläliikkeiselle populistille, kun persupomo Soininkin sormet ovat ihan hallitustahmassa.

Sipilän kehonkielikavalsi kyllä, että Väyrysen operaatio jurppi raskaasti, mutta pääministeri puri kieltään. Kepussa ei oltu ensimmäistä kertaa Väykkää kyydissä. Siellä tiedettiin, että sanaharkkaan juuttuminen Väyrysen kanssa nostaa vain Väyrystä. Hänen päästäminen samaan kehään pääministerin kanssa tekee myös Väyrysestä mestaruussarjalaisen. Sitä asemaa nykykepussa ei hänelle haluttu antaa.

Kepussa kai arveltiin, että kyllä se ukko siitä rauhoittuu, kun ei riehaannuta. Logiikka ei päde Väyryseen. Hänpä päättikin perustaa ihan oman puolueen. Oppositiossa on nyt Lebensraumia vikkeläliikkeiselle populistille, kun persupomo Soininkin sormet ovat ihan hallitustahmassa.

Yksi ongelma Väyrysellä kuitenkin uuden puolueen myötä tulee. Kun työvaliokunta kokoontuu omien korvien välissä, kenen kanssa voi haastaa julkista riitaa puolueen linjasta?