Koulukorjaamon opettaja: "Eniten epäilyttää se, ettei pidetä kokeita"

Ylen Koulukorjaamo-sarjassa opettaja Olli Karkkulainen ryhtyy opettamaan lukiolaisille matematiikkaa uuden yksilöllisen mallin mukaan. Miten se onnistuu 36 oppilaan ryhmässä, kun opettaja ei enää opeta kaikille samoja asioita yhtä aikaa?

Kotimaa
Olli Karkkulainen (vas.) ja Pekka Peura.
Opettaja Olli Karkkulainen (vas.) ei pelkää uusia haasteita. Hän lähti testaamaan kollegansa Pekka Peuran paraatilajia curlingia, jota Peura harrastaa SM-tasolla.Sasha Silvala / Yle

Olli Karkkulainen on sijaisena Vantaalla Martinlaakson lukiossa, jossa opettaja Pekka Peura on kehittänyt jo pitkään yksilöllisempää oppimismallia. Sarjassa Peura toimii Karkkulaisen opastajana.

Eniten Karkkulaista arveluttaa Peuran periaate luopua kokeista.

– Hurjimmalta tuntuu, että kun muilla on koeviikko, niin Pekan oppilaat siellä käytävillä hilluvat, että ei ole kokeista huolia. Sen kokeen takiahan he ovat suunnilleen siellä koulussa käyneet ja läksyjä tehneet, Karkkulainen heittää.

Karkkulainen uskoo, että oppilaiden arvioinnista tulee paljon työläämpää, kun arvosanoja ei voi perustella normaalisti koevastauksilla.

“Vaikeaa osallistua, jos on tippunut vauhdista”

Joensuusta kotoisin oleva Karkkulainen on opettanut aiemmin myös yläasteella. Siellä erot oppilaiden osaamisessa ja motivaatiossa ovat silmiinpistäviä.

– Osa tietää jo yläkoulussa, että tarvitsee matematiikkaa. Toisilla taas motivaatio on ihan hukassa. Jotkut pystyvät yhdessä tunnissa oppimaan sen, mitä on ajateltu opittavan monessa kuukaudessa. Osa tarvitsee aikaa huomattavasti enemmän, Karkkulainen sanoo.

Tilanne on tuttu Karkkulaiselle myös lukion tunneilta, vaikka tasoeroja voisi ajatella lukiolaisilla kapeammiksi.

– Lukion lyhyen matematiikan ryhmässäkin näkee, että siellä on samassa ryhmässä todella hyviä ja niitä, joilla on ihan alakoulussa opetellut asiat hakusessa. On aika mahdotonta järjestää yhteistä opetusta niin, että kaikki pystyisivät siinä oppimaan. Mutta yksilöllisempi opetus on ilmeisesti yksi ajatus tässä kokeilussa.

Olli Karkkulainen
Karkkulainen keksi pian, että hän saa curling-kiven parhaiten liikkeelle makuulta.Sasha Silvala / Yle

Karkkulaisella on omaakin kokemusta siitä, millaista on olla tunnilla, jos tuntee tippuneensa vauhdista. Hän oli matematiikassa ja fysiikassa hyvin lahjakas, mutta kielissä omien sanojensa mukaan heikko.

– Oli vaikea osallistuakin, jos koki, ettei opetus ole ihan sitä, missä on itse menossa. Siinä oli hankalaa oppia yhtään mitään, Karkkulainen muistaa.

Koulukorjaamo-sarja alkaa tänään A-studiossa, TV 1 klo 21.00