Guardian: Kolme zikaviruksen saanutta kuollut Kolumbiassa

Uhrit olivat sairastuneet halvaantumista aiheuttavaan Guillain-Barrén tautiin, jonka epäillään olevan yhteydessä zikavirukseen.

Ulkomaat
Moskiitto.
Zikavirus tarttuu yleensä hyttysten välityksellä.Esteban Biba / EPA

Kolumbiassa on kuollut kolme zikaviruksen saanutta ihmistä, jotka olivat sairastuneet halvaantumista aiheuttavaan Guillain-Barrén tautiin, kertoo brittilehti The Guardian (siirryt toiseen palveluun).

Medellínin kaupungin terveysviranomaiset sanovat miehen ja naisen kuolleen kuluneen viikon aikana sen jälkeen, kun heillä oli ilmennyt Guillain-Barrén taudin oireita. Lisäksi yksi mies oli kuollut marraskuun lopulla. Kaikilla kolmella oli todettu zikavirus, The Guardian kirjoittaa.

Sanomalehti The New York Times kertoi tammikuussa, että zikavirus saattaa aiheuttaa Guillain-Barrén tautia. Aiemmin hyvin harvinaisia tautitapauksia oli Brasiliassa viime vuonna satoja samalla seudulla, missä zikatartuntoja oli ollut eniten.

Kolumbian terveysministeri Alejandro Gaviria kertoo The Guardianille, että maassa on todettu noin sata Guillain-Barrén tautitapausta, joiden uskotaan olevan yhteydessä zikavirukseen.

Kaikkiaan Kolumbiassa on todettu yli 20 500 zikatartuntaa, mikä on Brasilian jälkeen toiseksi eniten.