Unicef: Ainakin 200 miljoonaa tyttöä ja naista joutunut sukuelinten silpomisen uhriksi

Määrä on huomattavasti aiemmin arvioitua suurempi. Unicef vaatii lisää toimia silpomisen lopettamiseksi.

Ulkomaat

Maailmanlaajuisesti ainakin 200 miljoonaa tyttöä ja naista on joutunut sukuelinten silpomisen kohteeksi, YK:n lastenjärjestö Unicef arvioi uudessa raportissaan (siirryt toiseen palveluun).

Silvottujen määrä on noin 70 miljoonaa suurempi kuin vuoden 2014 arviossa. Unicefin mukaan määrän kasvu johtuu Indonesiasta saaduista uusista tiedoista sekä väestönkasvusta osassa maita.

Raportin tiedot kattavat 30 maata, mutta puolet kaikista silpomisen kohteeksi joutuneista elää Egyptissä, Etiopiassa ja Indonesiassa. Indonesia ei ollut mukana aiemmassa arviossa, koska maasta ei silloin ollut saatavilla luotettavia tietoja.

Unicef kuvailee arviotaan silvottujen määrästä varovaiseksi. Raportista puuttuu yhä maita, joissa silpomista harjoitetaan, kuten Intia, Malesia ja Saudi-Arabia.

Unicef varoittaa, että nykykehityksen jatkuessa silpomisen kohteeksi joutuvien määrä kasvaa merkittävästi seuraavan 15 vuoden aikana. Järjestö vaatii hallituksilta ja terveysalan ammattilaisilta sekä paikallisyhteisöiltä ja perheiltä tehokkaampia toimia silpomisen lopettamiseksi.

YK:n yleiskokous hyväksyi yksimielisesti joulukuussa 2012 päätöslauselman, joka vaatii maailmanlaajuista kieltoa naisten sukuelinten silpomiselle. Silpomisen lopettaminen sisältyy myös syyskuussa hyväksyttyihin YK:n uusiin kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Lähteet: AP, AFP, Reuters