Heinolan uimahallin peruskorjaus mutkistui taas – katolta löytyi uutta remontoitavaa

Heinolan uimahallin peruskorjaus on osoittautunut odotettua visaisemmaksi urakaksi. Halliremontin luvataan valmistuvan suunnitelmien mukaisesti ensi kesän loppuun mennessä, vaikka katolle ja altaisiin tulee lisätöitä.

uimahallit
Heinolan uimahallin aukioloaikoja leikattiin rankalla kädellä.YLE/ Vihtori Koskinen

Heinolan uimahallin remontti on osoittautunut odotettua hankalammaksi.

Viimeksi ikävänä yllätyksenä kaupungille on tullut tieto katolle tarvittavista lisätöistä. Suunnitteluvaiheessa ei ole huomioitu uusien kattoristikoiden tarvetta niille paikoille, joihin talvella kinostuu lumi.

Kevään aikana kattohuopa joudutaankin repimään paikoittain auki ja vesikatto purkamaan ristikoiden asentamiseksi.

Kiinteistöpäällikkö Ilpo Hyytiän mukaan lisätöistä ei koidu lisäkuluja kaupungille, vaan ne menevät suunnittelutoimiston piikkiin.

Rapistuneita laattoja isossa altaassa

Myös altaiden laatoituksesta tulee ennakoitua isommat työt.

Pienemmän terapia-altaan uudelleen laatoitus on ollut tiedossa, mutta isommassakin altaassa olemassa olevat laatat ovat joissain kohdissa irtoilleet. Hyytiän mukaan altaan reunalla on 5–8 neliön suuruinen kohta, mikä pitää laatoittaa uudestaan.

Työt eivät viivästytä allasremontin valmistumista, mutta niiden arvioidaan kallistavan urakkaa kymmenillätuhansilla euroilla.

Heinolan uimahallin peruskorjaus käynnistyi viime kesäkuussa, ja jo pian sen jälkeen remonttisuunnittelussa paljastui tukku epäselvyyksiä. Niiden takia työt olivat kesällä ajoittain seisahduksissa.

Kiinteistöpäällikkö Ilpo Hyytiä uskoo kuitenkin, että uusimpienkin lisäurakoiden kanssa työt valmistuvat ajoissa. Saneerauksen pitäisi olla valmiina elokuussa.