Ämmistä tulikin Mimmi – "Jokainen on omalla tavallaan mummoista paras"

Kirjailija Maija Paavilainen menee lastenlasten luo usein hoidettavaksi. Hyvä mummo uskaltaa laittaa rajat jälkikasvun pyynnöille, jos isovanhemmilta pyydetään liikaa palveluksia. Hulluinta kuitenkin olisi, jos ei tutustuisi omiin lastenlapsiinsa, sanoo viidentoista lapsenlapsen Mimmi.

Kotimaa
Lasten kaupungin 70-luvun mummolan ovi tuottaa jo tunteita
Vera Zotow / Yle

Monen aforismin äiti Maija Paavilainen puhuu mielellään isovanhemmuudesta. Aihe on rakas ja tuttu: Maija ja Kari Paavilaisella on neljä lasta ja viisitoista lastenlasta. Mummoudesta Paavilainen on kirjoittanut aforismikirjan Mummoenergiaa vuonna 2006.

– Ne sanoo mua mimmiksi, vaikka itse kyllä toivoin ämmiä, niin kuin Sodankylässä tavataan sanoa, kertoo Maija Paavilainen.

Kilpailevatko mummot keskenään? Vertaillaanko sitä, kenellä on parhaimmat välit jälkikasvuunsa, tai kuka viettää eniten aikaa pikku auringonsäteiden kanssa?

– Ei mummoja saa vertailla keskenään. Jokainen on omalla tavallaan mummoista paras, ei ole yhtä tapaa olla täydellinen. Jokaiseen lapsenlapseen on otettava oma tatsi ja oltava korvat tarkkana. Ei ole olemassa yhdensorttista lasta, vaan jokainen tykkää eri asioista. Mistä tämä lapsi pitää ja kuinka lähelle minut päästää? Eivät kaikki lapset halua leipoa ja paistaa lettuja, pohtii Maija Paavilainen.

Mummoksi ei synnytä, vaan kasvetaan

Maija Paavilainen sanoo huomanneensa, kuinka suuri merkitysomilla isovanhemmilla oli oman mummon roolin rakentamisessa. Oma vanhempi näyttäytyy isovanhemman ja vanhemman roolissa tyystin erilaisena.

Maija Paavilainen
Täytyy osata sanoa ei silloin, kun ei jaksa, muistuttaa Maija Paavilainen. Ville Välimäki / Yle

– Kun itse olin lapsi, juoksin isovanhempieni perässä ja olin arjessa mukana. Vasta vanhemmiten käsitin, kuinka suuri merkitys tällä ajalla on ollut, kun olen itse tullut isovanhemmaksi. Ihailin molempia mummojani ja ajattelin, että isona minusta tulee samanlainen.

– Kaikkeen vanhemmuuteen pitää kasvaa, niin myös isovanhemmuuteen. On myös hauska huomata, miten oma äiti on ihan erilainen äitinä ja mummona. Isovanhemmuuteen kasvaa pitkin koko elämäänsä, pohtii Paavilainen.

Hyvä mummo uskaltaa laittaa rajat itselleenkin

Isovanhemmuus on hieno sammio, josta kelpaa ammentaa hoitoapua ja kiireapulaisena oloa. Kukapa nyt ei omaa jälkikasvuaan haluaisi auttaa, kun aikaakin on? Kääntöpuolena saattaa olla kyvyttömyys sanoa ei silloin, kun ei jaksaisi auttaa. Yleisönosastoilla arkaa aihetta purnataan nimimerkkien takaa.

Olen vastuussa siitä mitä teen, ja siitä mitä minulle tehdään.

Maija Paavilainen

– Täytyy osata sanoa ei silloin, kun ei jaksa. Se on eräänlaista rehellisenä olemisen taitoa. Kun ei sovi, niin ei sovi, mutta myönnän kyllä, että siitä on oltava tarkkana. Itsekin olen joskus joutunut sanomaan ei lastenhoidolle, kun se ei ole sopinut. Lasten kanssa oleminen on antoisaa, mutta oleminen on sataprosenttista tekemistä, kertoo Maija Paavilainen.

Hän nostaa esiin yhden aforismin, joka pätee kaikkiin ihmissuhteisiin.

– Olen vastuussa siitä mitä teen, ja siitä mitä minulle tehdään.

Mummo itsetunnon vahvistajana

Joskus perheessä on kriisi, kun mummolan säännöt poikkeavat perheen omista tavoista. Mummolassa piparipurkilla käynti on enemmän ohjelmanumero kuin kriisipalaverin paikka.

Lähikuva Aino Karjalaisen käsistä, kun hän neuloo.
Aina kun menen hoitamaan lapsenlapsia, ajattelen, että ne hoitavat siellä minua, sanoo Maija Paavilainen.Eeva Pentikäinen / Yle

– Isovanhemmuudella on kasvatuksessa paikkansa, mutta missään nimessä se ei kilpaile muiden kasvattajien, kuten perheen, koulun tai harrastuksien kanssa. Mummolassa jokainen suoritus on sellaisenaan hyvä ja arvokas, eikä rooliin kuulua sanoa, että "aijaa, seiska miinus, no ihan kiva", sanoo Maija Paavilainen.

Voiko isovanhempi ajatella, että omalta osalta on homma hoidettu ja seuraava sukupolvi hoitakoon itse jälkikasvunsa?

– Se on sitten omaa tyhmyyttä, jos vetäytyy. Aina kun menen hoitamaan lapsenlapsia, ajattelen, että ne hoitavat siellä minua. Enemmän minä siitä hoitamisesta saan kuin lapset. On niin hienoa, kun saan tutustua näihin pikkuisiin, ja saan esitellä heille ihmisen joka olen. Meidät on annettu toinen toisellemme lahjaksi. Voi olla itsekkäästi ajateltu, mutta olisi kamalaa ajatella, että kuolisin niin, etteivät he tietäisi, millainen ihminen minä olen ollut, pohtii Maija.

Vastavuoroisessa ihmissuhteessa saattaa kastua

Viidentoista lapsenlapsen touhuissa riittää kerrottavaa. Isovanhemman ja lapsenlapsen suhde on ihmissuhde siinä missä muutkin: hyvät välit vaativat työtä.

Isovanhemmuus on elämänkoulu, jossa ei ole opettajaa ja oppilasta.

Maija Paavilainen

– Täytyy osata antaa tilaa lapselle tarpeeksi ja kysyä, mikä hänen mielestään on kivaa. Kerran eräs lapsenlapsistani halusi mennä leikkipuistoon vaikka satoi koko ajan ja oli muutenkin hirveää. Yritin keksiä vaikka mitä muuta, mutta menimme sinne kuitenkin. Leikimme ulkona niin, että loppujen lopuksi olimme kaulaamme myöden ihan märkiä, ja sitten tulimme kotiin. Meillä oli ihan kauhean hauskaa, kertoo Maija Paavilainen.

– Täytyy mennä lasten mukaan, vaikka hiihtämään. Kun lapset näkevät, että mummo ei jaksakaan niin kuin he, niin se on ihan hirveän hauskaa. On myös hyvä oppia ymmärtämään, että joku on tullut vanhaksi ja voimat vähenevät. Isovanhemmuus on elämänkoulu, jossa ei ole opettajaa ja oppilasta, pohtii "Mimmi" Paavilainen.