Kansa surffasi ja DNA rikastui – lähes kolminkertaisesti

Operaattorin 4G-verkossa liikkui viime vuoden lopulla kolminkertainen määrä dataa verrattuna vuoden 2014 loppuun. Hyppäystä toissavuotisesta selittävät suureksi osaksi menneet yt:t ja maksu-tv-palvelut.

talous

DNA:n kilpailijoitaan parempi menestys asiakastyytyväisyysvertailuissa näyttää heijastuvan myös rahantuloon. Matkaviestinliittymien määrä lisääntyi ja niiden vaihtuvuus tasaantui.

Teleoperaattorin liikevoitto paisui melkein vuodessa kolminkertaiseksi runsaasta 25 miljoonasta yli 73 miljoonaan euroon. Toissavuotista selvästi heikompaa tulosta selittävät paljolti kertaluonteiset erät – esimerkiksi DNA:n maksutelevisiopalvelu PlusTV lopetettiin sellaisenaan ja brändi alaskirjattiin, minkä lisäksi yt-neuvotteluista aiheutuviin menoihin varattiin miljoonia.

Viime vuoden liikevaihto pysyi samalla tasolla kuin vuotta aiemmin, noin 830 miljoonassa. Liikevaihto ei tuosta paljon liiku tänä vuonnakaan, mutta liikevoittoon DNA odottaa jälleen merkittävää parannusta. Teleoperaattori uskoo myyvänsä yhä nopeampia laajakaistaliittymiä sekä enemmän viihdepalveluja. DNA haluaa siivunsa uudesta kulutustavasta, jossa televisio-ohjelmia katsotaan tilausvideoina tai ohjelmakirjastoista.

DNA:n luvuista käy ilmi mobiilidatan nopea kasvu. Operaattorin 4G-verkossa liikkui vuoden 2015 lopulla kolminkertainen määrä dataa verrattuna edellisvuoden loppuun.