1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Vanha villapaitasi saa uuden elämän askarteluhuopana

Vanhat villapaidat ja villasukat ovat oivaa raaka-ainetta askarteluhuopaan. Helmikuussa alkanut valtakunnallinen kampanja kerää villavaatteita kymmenissä keräyspisteissä ympäri maata. Janakkalan Turengissa ja Jyväskylässä toimiva Dafecor Oy jalostaa kierrätysvaatteet villahuovaksi käsityöläisille.

Kotimaan uutiset
Risto Saha ja vanha villapaita
Punainen villapaitavanhus on hyvää kierrätysraaka-ainetta askarteluhuopaan.Ville Välimäki / Yle

Green Craft -neulekeräyskampanja (siirryt toiseen palveluun) vauhdittaa omalta osaltaan hitaasti edennyttä tekstiilien kierrätystä. Kampanjassa 70 Taito ry:n jäsenyhdistystä kerää vanhoja villavaatteita, jotka muokataan uuteen käyttöön Dafecorin kahdessa tuotantolaitoksessa.

Idea villavaatteiden hyödyntämisestä lähti liikkeelle jo muutama vuosi sitten, kun taiteen maisteri ja teollinen muotoilija Taina Saha koulutti kädentaitajia käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n jäsenyhdistyksissä.

Pois kaatopaikalta, pois poltosta

Taina Saha tuntee hyvin myös kierrätystekstiilejä hyödyntävän Dafecor Oy:n toiminnan, sillä hänen puolisonsa Risto Saha toimii Dafecorin toimitusjohtajana.

Risto Saha ja villahuoparulla
Risto Saha esittelee joulusesonkia silmällä pitäen tehtyä punaista villahuoparullaa, joka käy esimerkiksi sisustustuotteiden ja joulukoristeiden tekoon.Timo Leponiemi / Yle

Dafecorin päätuotteita ovat öljynimeytysmatot. Samalla laitteistoilla voidaan tehdä myös villahuopaa käsityöläisille.

– Jokainen tuotteessamme käytetty kilo joutuisi muuten kaatopaikalle tai polttoon. Käsi- ja taideteollisuuspiireissä ollaan monasti valveutuneita ympäristönsuojeluun, joten tämä tuotekehitys lähti liikkeelle aika luontevasti, sanoo Risto Saha.

Kotimainen kierrätystuote

Valmis huopamateriaali toimitetaan Taito ry:n jäsenyhdistyksiin, jotka kouluttavat kursseillaan ihmisiä tekemään sisustus- ja koristetuotteita. Näistä on tehty olkalaukkuja, lampunvarjostimia, hiirimattoja ja mitä tahansa luova mielikuvitus vaan keksiikin.

– On ollut hauska sivusta seurata, että pystymme auttamaan ja palvelemaan ihmisiä, joilla on aivan erilainen lähestymiskulma samaan asiaan kuin minulla itselläni.

Risto Saha myöntää, että villahuovan valmistaminen käsityöläisille ei ole volyymituote, mutta se on hyvä lisä tuotevalikoimaan.

– Aina pitää olla jotain uutta, jos vaikka tarve jollakin nykyiselle tuotteelle hiipuu. Tässä meillä on kotimaisesta raaka-aineesta tehty kierrätystuote.

Lue seuraavaksi