Nordea: Verkkopankkia ja kortteja kiusannut häiriö on korjattu

Pankkikorttien toiminnassa voi Nordean mukaan yhä olla häiriöitä.

Kotimaa
Nordea tunnus
Martti Kainulainen / Lehtikuva

Finanssikonserni Nordeassa on korjattu pankin verkkosivut ja korttitoiminnan lamauttanut häiriö. Pankki tiedotti varhain sunnuntaiaamuna verkkosivuillaan palveluidensa toimivan pääosin tavanomaiseen tapaan.

Nordean mukaan sen pankkikorteilla voi taas maksaa ja automaattinostojen pitäisi onnistua. Hieman yhdeksän jälkeen sunnuntaiaamuna pankki lisäsi, että kaikki sen palvelut ovat käytettävissä. Tosin korttien käytössä voi olla edelleen häiriöitä. Aiemmin sunnuntaiaamuna Nordea kertoi, että verkkomaksut ja -laskut olivat vielä pois käytöstä kuten myös yrityksien Classic-verkkopankki.

Nordean verkkopankki ja kortit lakkasivat toimimasta lauantai-iltana. Syyksi pankki kertoi järjestelmähäiriön. Asiakkaat eivät esimerkiksi nähneet tilejään verkkopankissa.

Korjaustyöt aloitettiin yhdeltä yöllä. Sunnuntaiaamuna pankki kertoo seuraavansa tilannetta nyt tehostetusti.