Kirjailija Mari Möröllä on kärsimyskukka jugurttikoneessa ja elämä kahden puutarhan välissä

Kun haluaa nähdä erikoisen kukan kohoavan kohti aurinkoa, on turvauduttava milloin jääpaloihin, milloin jugurttikoneeseen. Kasvimaailman löytöretkeilijä kokee suurinta onnistumista, kun kaukaa matkannut siemen juurtuu omaan puutarhaan. Kirjailija Mari Mörö kirjoittaa vuodessa kaksi kirjaa ja hoitaa kahta puutarhaa, toista Suomessa, toista Kanadassa.

kulttuuri
Kirjailija Mari Mörö
Juho Liukkonen / Yle

Mikkelin Mörönperän ja Kanadan Vancouverin saaren puutarhassa kasvaa tuhansia kasveja, ja kirjailija Mari Mörö muistaa niiden kaikkien nimet. Mörönperän puutarhassa on yhteensä 2200 eri kasvia ja Milnerin tarhalla noin 3000.

– Muistetaanhan työkaverienkin nimet. Kasvit ovat puutarhurin työkavereita. Dementian torjumiseksi voi vaikka opetella latinaksi kaikki rhodot, joita Milnerin puutarhassa kasvaa. Siellä on 350 erilaista alppiruusua. Sen sijaan minun ei tarvitse muistaa autonmerkkejä tai pituushyppytuloksia, nauraa Mörö.

Mörö kutsuu itseään kukkasuutariksi. Nimike kuvaa sitä käsityöläisyyttä ja tiedon jakamista, mikä puutarhan hoitamiseen liittyy. Myös tuoreimman kirjan nimi on Kukkasuutarin sielu.

– Tämä titteli tuli oikeastaan vahingossa. Se on armelias, sillä siihen liittyy nöyryyttä, opettelemista ja vanhojen taitojen elvyttämistä. Se on myös metafora ja kuvaa sitä, että on osa puutarhureiden ikiaikaista heimoa.

Mörön kukkasuutarin sielu elää sopusoinnussa kirjailijapersoonan kanssa. Varsinkin keväisin kukkasuutari Mörössä virkoaa henkiin.

– Olen koko elämäni kirjoittanut tarinoita ja kirjoja, joten kukkasuutari on sellainen sivupersoona, joka saa elää omaa, helisevää elämäänsä. Kukkasuutarin sieluni on taivaansininen. Siellä on sumua, mutta myös paljon aurinkoa. Tuoksussa on laventelia, hunajaa tietysti, ja ruusua. Kesäaamua, ja kuulaan pakkasaamun raikkautta.

Mörö kuvailee itseään myös energiseksi, ja vaikea olisi kenenkään väittää vastaan. Kahden kirjan vuosivauhti jatkuu. Parhaillaan Möröllä tekeillä on sekä romaani että puutarhasta aiheensa ammentava kirja.

Mikkeliläiskirjailija on innoissaan garden writingista. Se on tyylilaji, joka ei keskity niinkään kasvilajikkeiden esittelyyn, sillä tarkoituksena on viedä lukija tarinoiden kautta puutarhan ja puutarhanhoidon hassuihin sattumuksiin ja ihmeellisiin yksityiskohtiin.

– Nautitaan kauniista asioista, eikä keskitytä tuomiopäivän asioihin tai synkistelyyn, kuvailee Mörö.

Kolibrit hyrisevät Kanadan puutarhassa

Kun Möröä pyytää nimeämään kummastakin elämänsä puutarhasta Kanadasta ja Suomesta kolme kukkaa, jotka ottaisi mukaan autiolle saarelle, listaa ei kauan tarvitse miettiä.

– Mikkelistä varmaan jokin valeunikko ja pioniunikko sekä juureva perinnepioni. Vancouverin saarelta jouluruusu, syklaami ja jokin erikoinen rhodo, Mörö luettelee.

Vancouverinsaari sijaitsee läntisessä Kanadassa Tyynenmeren rannalla. Brittiläisessä Kolumbiassa on pitkät puutarhaperinteet, joissa näkyy englantilainen vaikutus. Se sopii Mörön kukkasuutarin todellisuuteen, jossa Englanti on kaikkien puutarhojen äiti.

Mörö matkaa kakkoskotiinsa syksyisin ja viettää siellä joulunajan ja sydäntalven.

– Puutarhassa ei ole koskaan routaa. Siellä voi jouluna jouluruusuja hyysätä pihassa, kun täällä Suomessa pitää vielä odottaa monta kuukautta. Myös syklaami kukkii. Siellä voi tehdä puutarhatöitä, jotka eivät liity siihen heppeimpään kesään, kuten täällä Suomessa.

– Olen siellä siis Milnerin puutarhan porukoissa, ja se on se syy, jonka vuoksi olen alunperin sinne mennyt. Puutarhahan ei ole minun, olen siellä yksi kolmesta sadasta vihertumpusta, kertoo Mörö.

Milnerin puutarha on ollut 20 vuotta avoinna yleisölle ja se on tätä nykyä yliopiston omistuksessa.

Suurin ero Mikkelin ja Vancouverin saaren puutarhan välillä on ilmasto. Vancouverin saaren puutarhassa voi nähdä kolibreja, ja meressä valaita. Tuhatvuotisten puiden rungot ovat läpimitaltaan jopa yli neljä metriä. Puutarhassa kasvaa esimerkiksi douglaskuusia, hemlokkeja sekä seetrejä.

Uusi puutarha ja ilmasto innostaa uusiin kokeiluihin ja tuo uutta oppia.

– Puutarhahan ei koskaan tule tutuksi, ennen kuin tietää eri vuodenaikojen läpi sen puutarhan sielun ja sielunmaiseman. Täällä Mikkelissä, josta olen kotoisin, tunnen oman tonttini ja tuon Mörönperän maaperän metkut, ja ne rajatkin, hymähtää Mörö.

Esimerkiksi Himalajalta tuotua satiinivaleunikkoa Mörö elvytti hellepäivänä jääpaloilla, jotta Maija-serkku ehtisi nähdä harvinaisen kukan kukkeimmillaan.

Jugurttikone on kärsimyskukan hautomo

Mari Mörö kokeilee joka vuosi noin 200 uutta lajiketta. Löytöretkeilijä tuo usein repussaan siemeniä ja kasvinalkuja, mutta myös posti tuo aarteita kokeiltavaksi. Mörön puutarhan dramaturgiaan kuuluu, että hän haluaa nähdä kasvin vaiheet siemenen elpymisestä kohti kasvikunnan uljasta edustajaa. Erikoisimpia kasveja ei tahdo muuten saadakaan hankittua kuin siemenenä.

– Minua ei palkitse, että menen tarhalle ja haen lavallisen kasveja. Onhan sekin joskus kivaa, mutta eniten haluan haastaa itseni sen siemenen kanssa. Joskus siemen saattaa odottaa pitkään, esimerkiksi pionin siemen saattaa odottaa kolme vuotta, sitten se vasta tekee sirkkalehden.

Juuri nyt Mörönperällä on käynnissä jugurttikone, joka hautoo kärsimyskukkaa kasvuun.

– Kärsimyskukka vaatii 28-30 asteen tasaisen lämpötilan. Sellaista lämpöä ei tahdo löytyä mistään Suomesta tai Kanadasta. Purkit siis vain jugurttikoneeseen, ja sitten odotellaan, milloin sieltä mullan alta nousee jotain ihmeellistä.

Kärsimyskukkia talvehtii edellisvuosien onnistumisien jäljiltä Mörön viherhuoneessa. Kärsimyskukan kaltaisia eksoottisia kasveja ei kannata kokeilla, jos ei ole valmis toisaalta heittäytymään, toisaalta pettymään. Mörön mielestä kukkasuutarin kannattaa perehtyä erilaisiin multaseoksiin ja jopa kemiaan.

– Tälle keväällekin olen jo kylvänyt siemeniä. On tulossa rhodoja, atsaleoja, laventeleita, lista on pitkä. Kovin kiire ei vielä ole, joten ehdin hiihtoa harrastamaan ja nauttimaan talven riemuista. Maaliskuussa alkaa aikamoinen huiske.

Vaikka Mörö on nähnyt monta puutarhan ihmettä, häneen tekee yhä suuren vaikutuksen kanssapuutarhureiden omistautuminen ja into.

– Kun vielä 90-vuotias istuttaa puun, siinä on jotain selittämätöntä.