Ikea vetää erän valaisimia markkinoilta – lasikupu voi irrota ja pudota

Ikea pyytää, että kaikki Lock-, Hyby- ja Rinna-plafondit palautetaan lähimpään tavarataloon. Esimerkiksi Lock-valaisimia on myyty vuodesta 2002 asti.

Kotimaa
Hyby-lamppu
Ikea

Huonekalumyymäläketju Ikea pyytää, että kaikki Lock-, Hyby- ja Rinna-plafondit eli -valaisimet poistetaan välittömästi käytöstä ja palautetaan lähimpään Ikea-tavarataloon. Yhtiö kertoo asiasta tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun).

Ikean mukaan se on saanut asiakkailtaan ilmoituksia valaisinten lasikuvun irtoamisesta ja putoamisesta. Kuvun irtoaminen on muutamassa tapauksessa aiheuttanut vammoja, jotka ovat vaatineet lääkärinhoitoa. Yhdessä tapauksessa on tarvittu tikkejä, Ikea raportoi. Tapaturmat ovat sattuneet ulkomailla.

Uusien onnettomuuksien estämiseksi Ikea aikoo vetää kaikki Lock-, Hyby- ja Rinna-plafondit pois markkinoilta.

Lock- ja Hyby-valaisimet ovat olleet myynnissä kaikilla Ikean markkina-alueilla, Lock vuodesta 2002 ja Hyby vuodesta 2012 asti. Rinna-plafondia on myyty vuodesta 2010 alkaen. Se on ollut myynnissä yhdessätoista Euroopan maassa, ei kuitenkaan Suomessa.

Valaisimen palautus ei edellytä ostokuittia, Ikea kertoo.