1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmiöt

Sulata perintökorut uusiksi? Muotia, tunnearvoa ja halvempia kuin kaupassa

Vanhat korut voivat olla kauniita muistoja menneiltä sukupolvilta, mutta ne eivät välttämättä istu enää nykypäivän muotiin. Yhä useammin romukullasta tehdäänkin uusia, oman maun mukaisia koruja.

Kuva: Tiia Korhonen / Yle

Kultaseppä Raija Kangas pitää käsissään kahta sormusta, jotka ovat kaiverruksia vaille valmiita luovutettavaksi asiakkaalle. Molemmat sormukset on tehty asiakkaan omista vanhoista koruista, romukullasta.

– Miehelle tehtiin noin 10 grammaa painava perussormus, se on todella jyhkeä. Tämä toinen on kaunis valkokultainen timanttisormus. Suuri osa tästä oli keltakultaa, mutta se muokattiin valkokullaksi. Suurin osa timanteista oli myös hänen vanhoissa koruissaan olevia timantteja, ne hyödynnettiin nyt tässä. Isoin kivi häneltä uupui, joten sen me hommasimme siihen.

Vanhoja koruja, perintökorujakin, tuodaan kultasepän työstettäväksi jatkuvasti, Kangas kertoo.

– Koru voidaan palauttaa entiseen kukoistukseensa tietyin osin. Meille tuotiin hiljattain rintaneula, jossa oli kuollut helmi. Sitähän ei pysty uusimaan, jos siihen ei haluta uutta helmeä, mutta pystyimme kiillottelemaan korun. Mutta nyt on ollut todella paljon sitä, että me muokkaamme korut aivan uuteen uskoon, koska koru ei ole enää trendikäs, Kangas sanoo.

Vanhoissa koruissa on mukana historiaa

Vanhoista koruista irrotetaan kivet, jonka jälkeen korut sulatetaan uudeksi massaksi. Tämän jälkeen massasta tehdään joko valkokultaa tai keltakultaa.

– Samalla tavalla voidaan käsitellä myös hopeakoruja, mutta me olemme tehneet nyt paljon kultakoruja. Mietimme aina myös sitä, käytetäänkö uudessa korussa vanhoja kiviä. Esimerkiksi timantteja voidaan hyödyntää. Ne eivät mene miksikään, ne kestävät, kultaseppä Raija Kangas kertoo.

Kyllä miehetkin hakevat timanttisormusta, kivi saa toisinaan olla isokin, mutta yleensä sormuksen pitää olla aika yksinkertainen ja linjakas.

Raija Kangas

– Minä myös suunnittelen paljon koruja, jos asiakkaalla ei ole jo valmiiksi tiettyä hahmotelmaa tai visiota siitä, minkälaisen hän haluaa. Minä piirrän, jonka jälkeen asiakkaan kanssa katsotaan, mikä malli on ja tehdään sitten siitä, Kangas jatkaa.

Vanhoista koruista tehdyt korut ovat ainutlaatuisia, käsityönä tehtyjä ja niissä on myös historiaa mukana, Kangas sanoo.

– Romukullan mukana on usein aikaisempien sukupolvien koruja. Kun siitä sulatetaan täysin uusi sormus, riipus tai vaikkapa korvakorut, niin mukana säilyy historia ja arvo. Todella monet ovat tykänneet, kun on mummon ja papan korut mukana.

Kultaseppä Raija Kangas tekee koruihin kaiverrukset käsin. Kuva: Tiia Korhonen / Yle

Koruissa näkyy myös toisenlainen arvo. Jos samanlaista sormusta lähtisi ostamaan myymälästä, siitä joutuisi maksamaan huomattavasti enemmän kuin hyödyntämällä vanhaa kultaa.

Me muokkaamme korut aivan uuteen uskoon, koska koru ei ole enää trendikäs.

Raija Kangas

– Tämänkin timanttisormuksen hinta olisi varmaan noin 3 500 euroa tiskissä. Nyt asiakas pääsi alle kolmasosalla tästä, Kangas sanoo ja jatkaa, että timanttisormukset eivät ole vain naisten yksinoikeus.

– Kyllä miehetkin hakevat timanttisormusta. Kivi saa toisinaan olla isokin, mutta yleensä sormuksen pitää olla aika yksinkertainen ja linjakas. Vähän aikaa sitten tein miehelle timanttisormuksen, jossa timantti istutettiin sisälle sormuksen runkoon. Mies halusi, että timantti ei näy ulospäin, vaan on siellä sisällä, Kangas naurahtaa.