Koe uusi yle.fi

Suomalaiskertomuksia Kaukasiasta: äkkipikaisia naisia, kovia sotaherroja ja hienoja maisemia

Suomalaiset matkaajat eivät olleet järin harvinaisia vieraita 1800-luvun Kaukasuksella. Jylhät maisemat ja sielukkaat asukkaat jättivät muistonsa moneen maanmieheemme.

Ulkomaat
Maaherra Bruno Jalander
Bruno Jalander Helsingin rautatieasemalla.Pietinen / Museovirasto. Tarkastele kuvaa Museoviraston Kuvakokoelmat.fi-palvelussa: https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19670603_1368

"Gruusialaiset naiset ovat kauniita, heidän salamoivat silmänsä, kukkeat poskensa ja hunajaiset huulensa – mutta sydän, sielu – siihen loppuu ihastus. Missä on sivistys, mistä löytyy puhdas, valistunut sielu? Nainen on kuin luonto: hehkeän ihana – mutta äkkipikainen, kiusoitteleva, polttava – ja nopeasti kuihtuva".

Näin kirjoitti suomalainen upseeri Borgå Tidningenissä vuonna 1844. Lehti julkaisi hänen jatkokertomuksensa Kaukasuksen matkasta. Jutussa ei kerrota upseerin nimeä, ainoastaan, että hän kuului tykistöön.

Hänen matkansa määränpää oli nykyisen Georgian alueella sijaitseva Gambor. Hän kertoi muun muassa Terek-joesta näin: "Tien veressä virtaa Terek, joka välillä nuoren pojan innostuksella heittää itsensä kivien ja vuorelta pudonneiden murikoiden yli".

Matkallaan nuori upseeri tapasi myös pitkään Venäjällä olleen suomalaisen, kapteeni W.:n, joka oli kotoisin Viipurista. Valitettavasti kapteeni oli unohtanut sekä suomen että ruotsin kielen, ja upseerit joutuivat keskustelemaan saksaksi.

"Silti iloitsin suuresti maanmiehen tapaamisesta", upseeri kirjoittaa.

Oli tavallista, ettei sen ajan lehdissä kerrottu ihmisten nimiä kokonaan, vaan käytettiin nimikirjaimia.

Vladikavkazin kaupunki talvella.
Vladikavkazin kaupunki talvella.Kerstin Kronvall / Yle

Suomalaisia sodassa

Majuri Leistedtin kävi huonosti. Toukokuussa 1877 hän osallistui taisteluun Kaukasuksella ja haavoittui vakavasti. Majuri joutui kotimaassa kovan huhumyllyn kohteeksi, kun lehdet jo toukokuussa kertoivat hänen kuolleen haavoihinsa.

Heinäkuussa Savonlinna-lehti kumosi väitteen kertoen, että hän eli ja oli urheudestaan saanut venäläisen Wladimirin ritarikunnan 4. luokan merkin ruusulla.

Lopuksi 27.8.1877 Uleåborgs tidning kertoi hänen kuolleen otsikolla ”Suomalainen sodassa”. Leistedt oli tarkka-ampujana mukana Turkin sodan Kaukasuksen rintamalla, eikä hän suinkaan ole ainoa suomalainen, joka on sotinut sielläpäin.

Jo aikaisemmin sinne lähetettiin Casimir Ehrnrooth (1833–1913). Hän oli silloin majuri, mutta yleni myöhemmin kenraaliksi. Kaukasukseen tutustui niin ikään Bruno Jalander (1872–1966), hänkin sittemmin kenraaliksi tullut.

Yksi tunnetuimmista kuvataiteilijoistamme, Hugo Simberg (1873–1917) kävi Kaukasuksella maalaamassa ja tapaamassa velipuoltaan, joka oli vastuussa suuresta rautatiehankkeesta.

"Maanmiehiämme Venäjällä" oli tavallinen otsikko 1800-luvun päivälehdissä Suomessa. Sen alta löytyi tietoja niin virkanimityksistä kuin sotasaavutuksista ja tärkeistä matkoista, joiden osapuolena oli joku suomalainen.

Sotaherra Ehrnrooth valloittamassa Tšetšenian

Venäjä oli moneen kertaan yrittänyt valloittaa Tšetšenian. Ensimmäisenä sitä yritti Pietari Suuri 1700-luvun alussa. Omaan herruuteensa tottuneet kaukasialaiset kansat eivät kuitenkaan koskaan alistuneet keskusvaltaan.

Kenraaliluutnantti Johan Casimir Ehrnrooth.
Kenraaliluutnantti Johan Casimir Ehrnrooth.Nyblin / Museovirasto. Tarkastele kuvaa Museoviraston Kuvakokoelmat.fi-palvelussa: https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19651109_512

Vuonna 1856 keisari Aleksanteri II valmisteli valloitusretkeä Kaukasukselle, ja sinne sai komennon myös majuri Casimir Ehrnrooth.

Hän sai matkansa alkutaipaleella tutustua aivan uuteen tapaan liikkua. Hän nimittäin matkusti junalla Pietarista Moskovaan. Tämä 644 kilometriä pitkä reitti oli ainoa valmis rautatie Venäjällä.

Koko matka Suomesta Kaukasukselle kesti viisi viikkoa. Perillä Ehrnrooth sitten viettikin melkein kolme vuotta sotien.

Tämäkin Tšetšenian sota oli julma ja loppuvaiheessa tšetšeenien johtaja imaami Shamil oli menettänyt melkein koko sotajoukkonsa.

Huhtikuussa 1859 hänellä oli vielä 7 000 sotilasta, mutta heinäkuussa enää 400. Häntä piiritti Venäjän 40 000 miehen armeija ja syyskuussa Shamil joutui antautumaan. Hän oli myöhemmin vankina mm. Kalugan kaupungissa, josta hän sai luvan käydä pyhiinvaellusmatkalla Mekassa.

– Nyt Tšetšenia on lopullisesti liitetty Venäjän imperiumiin, sanoi keisari Aleksanteri II, kun hän kuuli Shamilin kukistumisesta.

Casimir Ehrnrooth oli mukana sotaretkellä alusta loppuun, ja osallistui siis myös viimeiseen taisteluun Shamilia vastaan. Hän jatkoi sotilasuraansa Venäjän armeijassa, ja Turkin sodan jälkeen (1877–78) hänet nimitettiin sotaministeriksi ja käytännössä yksinvaltiaaksi juuri itsenäistyneeseen Bulgariaan.

Kansainvälisen uran kruunasi se, että Casimir Ehrnrooth tuli Suomen ministerivaltiosihteeriksi Pietariin. Suvun sotilaallista mainetta jakoi myöhemmin Casimirin veljen pojanpoika kenraali Adolf Ehrnrooth.

Taiteilija ja sen veli Kaukasian vuorilla

Taidemaalari Hugo Simberg.
Taidemaalari Hugo Simberg. Nyblin / Museovirasto. Tarkastele kuvaa Museoviraston Kuvakokoelmat.fi-palvelussa: https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK10000_1044

Vuonna 1899 kuvataiteilija Hugo Simberg lähti tutustumaan Kaukasiaan velipuolensa Carlin innoittamana. Carl oli ammatiltaan insinööri ja työskenteli Venäjän liikenneministeriössä. Vuoden 1892 alussa hänet oli nimitetty aluejohtajaksi Transkaukasian rautatiehankkeelle.

Hugo Simberg ihastui maisemiin ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan Muistoja ratsastusmatkalta Kaukasiaan. Innokkaana valokuvaajana hän otti matkallaan myös kuvia, joista osan voi nähdä Kansallisgallerian kokoelmissa (siirryt toiseen palveluun).

Tuleva kenraali ja kaukasialainen tori

Kasakat juoksuttavat hevosiaan ja tytöt värikkäissä kansallispuvuissaan huiskuttavat iloisesti, kertoo Bruno Jalander kokemuksistaan Vladikavkazin kaupungista Pohjois-Ossetiassa. Hänestä kaupunki on "pieni ja siro", ja ilmastoa hän pitää miellyttävänä jopa talvisinkin.

Jalander tuli Kaukasiaan suorittamaan pakollista kolmen vuoden palvelusaikaa venäläisessä yksikössä. Sellainen kuului kaikille Suomessa Haminan kadettikoulusta valmistuneille upseereille. Näin he oppivat sekä venäjän kieltä että venäläisiä sotakäytäntöjä.

– Terek-joki jakaa kaupungin aasialaiseen ja eurooppalaisen osaan, ja ihmisiä eri puolilta vilisee kaupungissa, Jalander kuvailee muistelmissaan.

Toreilla hän kiinnittää huomiota armenialaisiin kauppiaisiin, jotka myyvät itämaista kultaa ja kaukasialaisia aseita. Persialaiset myyjät tarjoavat etelämaiden hedelmiä ja itämaisia makeisia.

Kaupungin bulevardeilla Jalander näkee, kuinka aikansa palvelleet vanhat upseerit istuvat auringossa kertomassa toisilleen menneistä taisteluista.

Kerran Jalander tapasi Vladikavkazin Esplanadilla vanhan upseerin, jonka korvia peittivät mustat laput. Upseeri innostui, kun kuuli Jalanderin olevan suomalainen. Eräällä sotaretkellä hän oli nimittäin nukkunut samassa teltassa suomalaisen kanssa.

Vanhus oli jo unohtanut tämän nimen, mutta muisti kuinka suomalaisupseerilla oli ollut tapana aamuisin lukea kappaleita Vänrikki Stoolin kertomuksista.

Kaukasian jylhiltä vuorilta löytyy vielä keisarinaikaisia taideteoksia.
Kaukasian jylhiltä vuorilta löytyy vielä keisarin aikaisia taideteoksia.Kerstin Kronvall / Yle

Lähteet: Magnus Ehrnrooth: Casimir Ehrnrooth: Kolmen Aleksanterin – kahden tsaarin ja yhden ruhtinaan – uskollinen palvelija; Aino Ackté: Kenraali Bruno Jalanderin muistoja Kaukasiasta; Hugo Simberg: Muistoja ratsastusmatkalta Kaukasiassa; Kansallisgallerian kokoelma Lähteillä; Historiallinen sanomalehtikirjasto