1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kemin ja Kemijärven biotehtaat eivät kilpaile: lopputuotteet erilaiset

Kemiin ja Kemijärvelle suunnitellut biojalostamot eivät kilpaile keskenään, sanoo Kemijärven tehdashanketta vetävä Heikki Nivala Suomen metsäkeskuksesta. Kemin biodieseljalostamo tuottaa nimensä mukaan diesel-polttoainetta ja Kemijärven tehdas puolestaan ihan muita biotuotteita. Nivalan mukaan laitokset eivät liioin pääsääntöisesti liiku samoilla raaka-ainemarkkinoilla.

Kotimaan uutiset
Heikki Nivala
Raimo Torikka / Yle

Kiinan johtaviin bioenergiatoimijoihin kuuluva Kaidi suunnittelee rakentavansa Kemiin biodieseljalostamon. Jalostamo käyttäisi pääraaka-aineenaan energiapuuta. Kokonaisinvestoinnin arvoksi on ilmoitettu miljardi euroa. Biodieseljalostamo olisi ensimmäinen laatuaan niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin.

Jos Kemin hanke etenee aikataulussaan, biodieseljalostamon rakentaminen alkaisi jo ensi vuonna. Kaupallisessa käytössä laitos olisi vuoden 2019 loppuun mennessä. Lopullinen investointipäätös on tarkoitus tehdä tämän vuoden lopussa.

Heikki Nivala rauhoittelee Kemijärvellä

Kemijärvellä tuota uutista tietysti hätkähdettiin. Siinäkö menivät Kemijärven mahdollisuudet saada paljon puhuttu uusi sellutehdas? Hanketta vetävä Heikki Nivala kuitenkin rauhoittelee. Hän sanoo, että Kemiin suunnitellun tehtaan konsepti poikkeaa selvästi siitä, mitä suunnitellaan Kemijärvelle.

– Meille suunnitellaan biojalostamoa, joka ei tuota polttoainetta, vaan ihan muita tärkeitä aineita. Meillä merkittävät tuotteet ovat mikrokuituinen sellu, liukusellu ja monikäyttöiset sokerit.

– Tuotteet menevät aivan eri paikkoihin kuin mihin menevät vanhoista sellutehtaista. Toki pystymme tuottamaan myös markkinasellua, jos hinta on sellainen että sitä kannattaa tuottaa.

Riittääkö puuta molemmille?

Heikki Nivala ei ole äkikseltään huolestunut puuraaka-aineen riittävyydestä molemille tehtaille, mutta sanoo ottavansa asiaan tarkemmin kantaa, kun tietää Kemissä Kemissä tarvittavan raaka-aineen määrän.

– Se, että he käyttävät tuotannossaan energiapuuta, niin sitä Lapissa on. Silloin se tarkoittaa myös sitä puuraaka-aineita, joka tulee sivuvirtoina muista tuotantolaitoksista. Tai sitten se energiapuu, pieni puu hankitaan metsästä, Nivala pohtii.

Kemijärven biotehdas käyttäisi lähialueen kuitupuuta ja hyödyntäisi myös Keiteleen puunjalostusyrityksen oheistuotteita.

Heikki Nivala: Kaidi on minulle tuntematon yhtiö

Heikki Nivala sanoo, että hänelle on outo tuo Kemiin biodieseljalostamoa perustava Kaidi, kiinalaisyhtiö.

– Nimen olen joskus kuullut, mutta en ole koskaan siihen lähemmin perehtynyt, saati tavannut yhtiön henkilöitä. Ja ehkäpä juuri siksi, että he toimivat nimenomaan tuolla polttoainepuolella.

Tästä voidaan päätellä, että Kaidi ei liioin ole, eikä ole ollut Kemijärven uuden sellutehdashankkeen takana. Investoijaa kun ei toistaiseksi paljasteta.

Yhtiö jatkamaan Kemijärven tehdashanketta

Heikki Nivalan mukaan Kemijärven biotehdashanke etenee suunnitellulla tavalla, eikä eteen ole tullut mitään sellaista, joka vaikuttaisi hanketta hidastavasti.

– Siirrämme vastuuta perustettavalle yhtiölle ja se rupeaa viemään hanketta askelittain eteenpäin. Jo lähi lähiviikkoina tiedotamme asiasta ja avaamme myös tulevaisuutta.

Lue seuraavaksi