Asunnon myyjä haluaa yleisnäyttöjä – välittäjä uskoo vakaasti yksityisnäyttöihin

Yksityiset asuntonäytöt ja verkkomarkkinointi ovat tulleet yhä yleisemmiksi työkaluiksi asunnonvälityksessä. Vaikka yleisiä esittelyjä pidetään vielä paljon, monet asunnonvälittäjät pitävät kahdenkeskeisiä näyttöjä tehokkaampana kaupan onnistumiselle. Asunnonostajia etsitään nyt myös yhä useammin myyntikohteesta tehdyn videon avulla.

Kotimaa
Tyhjä asunto.
Heidi Törnroos / Yle

Asuntokauppa on tänä päivänä monissa kohteissa työn takana. Esimerkiksi Joensuussa kahden ja kolmen huoneen kerrostaloasuntojen myyntiaika on viidessä vuodessa pidentynyt noin kahdesta kuukaudesta yli neljään kuukauteen. Rivitalohuoneistojen kohdalla tilanne on vieläkin huonompi.

Vaikka yleisiä näyttöjä järjestetäänkin tiheään, niin monet asunnonvälittäjät suosivat yksityisiä näyttöjä.

– Yleisissä näytöissä käy sen verran paljon katsojia, että siinä ei juuri ehdi käydä henkilökohtaisia keskusteluja. Yksityisessä näytössä hyötyvät niin myyjä kuin ostajakin.

– Yksi syy, miksi yleisiä näyttöjä edelleenkin pidetään, on se, että toimeksiantajat odottavat niitä järjestettävän. Vaikka jo alkuvaiheessa ehdotammekin yksityisten näyttöjen järjestämistä, niin toimeksiantaja katsoo, että jos ei ole yleisiä näyttöjä, niin myynti on passiivista, sanoo Joensuun Seudun OP-Kiinteistökeskuksen myyntipäällikkö Mikko Rautiainen.

Yleisissä näytöissä käy sen verran paljon katsojia, että siinä ei juuri ehdi käydä henkilökohtaisia keskusteluja.

Mikko Rautiainen

Rautiaisen mukaan suuntaus on samanlainen myös muualla maassa.

Vaikka järjestettäisiinkin yksityisiä näyttöjä, ei se vielä takaa sitä, että asunto saataisiin nopeasti kaupaksi.

– Ensimmäisellä näytöllä ei asuntoa yleensä saada myydyksi. Voidaan tarvita parikymmentäkin yksityistä näyttötilaisuutta, muistuttaa Rautiainen.

Asiakkaita yksityisiin näyttöihin löytyy muun muassa verkon ostajapalveluiden kautta, joissa ostajat kertovat, millaista asuntoa he etsivät.

Nettivideot hyvänä apuna

Uutena palveluna ovat asuntokaupassa yleistymässä verkkoon laitettavat laadukkaat esittelyvideot.

Voidaan tarvita parikymmentäkin yksityistä näyttötilaisuutta.

Mikko Rautiainen

– Meillä on uutena palveluna kohteesta tehty nettivideo. Sen tekemisestä neuvotellaan ensin toimeksiantajan kanssa. Yleensä videoitava kohde on suurempi kuin esimerkiksi yksiö.

Myyntipäällikkö Mikko Rautiaisen mukaan videoksi sopivat esimerkiksi sellaiset kohteet, joita olisi vaikeampi esitellä valokuvien avulla. Pelkkä videon katsominen saattaa myös auttaa siinä, että mahdollinen ostaja ei tee kohteeseen turhaa reissua, jos asumus ei ole odotetun kaltainen.