Sipilä: Itsekkyys verojen kiertämiseksi ylittää Suomessa sairauden asteen

Sipilä kommentoi Ylen uutista, jonka mukaan Valtion eläkeyhtiö omistaa monimutkaisten veroparatiisijärjestelyn kautta osuuden energiayhtiö Carunasta.

politiikka
Juha Sipilä
Juha SipiläYle

Pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kommentoi eduskunnassa toimittajille Ylen uutista, joka koskee Valtion eläkerahastoa. Sen mukaan Valtion eläkerahasto kuuluu Carunan omistajiin. Omistukset kulkevat luxemburgilaisen rahastoyhtiön kautta.

Sipilän mukaan itse järjestelystä pitää kysyä edellisen hallituksen valtiovarainministeriltä eli SDP:n Antti Rinteeltä. Sipilä tuomitsee veronkierron jyrkin sanoin.

– Kaiken kaikkiaan voisi sanoa verojen kiertämiseksi tehtävistä järjestelyistä, että itsekkyys Suomessa ylittää jo sairauden asteen.

Valtion eläkeyhtiö omistaa osuuden Carunasta monimutkaisten veroparatiisijärjestelyjen kautta. Sipilän mielestä omistusten pitäisi olla suoria.

– Kaikkien pitäisi omistaa suoraan ja maksaa veronsa sinne, missä tulos syntyy, eli Suomeen.