Uusi pienpanimo aloittaa toimintansa Lappeenrannassa

Lappeenrannassa käynnistellään jälleen panimotoimintaa. Tuju-panimon tavoitteena on saada omat tuotteensa myyntiin paikallisiin marketteihin, ravintoloihin ja Alkoihin.

olut
Oluen käymistankkeja
Anssi Ketonen / Yle

Uusi pienpanimo Tuju aloittaa toimintansa Lappeenrannan Harapaisessa. Tujun yrittäjinä ovat olutharrastajat Jukka Mononen ja Tuomas Mäkiniemi. Pienpanimon perustaminen on ollut miesten haaveena jo pitkään, ja nyt haave on toteutumassa.

Näillä näkymin koekeitosten tekeminen aloitetaan maaliskuun aikana. Toistaiseksi panimo odottaa Valviran ja Tullin viranomaislupaa. Oluen koe-erien panemisen voi aloittaa vasta Valviran laitetarkastuksen jälkeen.

Pienpanimon tuotteita on tarkoitus saada myyntiin paikallisiin ravintoloihin, Alkoihin ja marketteihin. Yrityksen tavoitteena on tuottaa olutta 50 000 litraa vuodessa.

Panimon oluet tuotetaan pintahiivakäymisellä. Käytännössä pintahiivakäyminen tarkoittaa, että käymisen aikana pintahiiva nousee astian pinnalle. Pintahiivakäyminen on perinteinen käymismenetelmä. Oluttyypistä riippuen kypsyminen juotavaksi tuotteeksi vie muutamasta viikosta jopa puoleen vuoteen.

Yrittäjät eivät vielä paljasta tulevien oluiden nimiä, mutta tuotteiden reseptit ovat jo valmiina.

Yrityksen tilat sijaitsevat vanhalla meijerillä Lappeenrannassa. Tilojen naapurissa toimi aikaisemmin Saimaan Juomatehdas, joka muutti Mikkeliin vuonna 2013.