"En evääni liikauta, ennen kuin systeemi muutetaan" – työttömyysturva tuskastuttaa lukijoita

Työttömyysturvalain uudistus ja itsensätyöllistävien kohtelu yrittäjinä kismittää Ylen lukijoita. Yleistyvät pätkätyöt ovat ristiriidassa nykyisen järjestelmän kanssa. Lukijat paljastavat nettikeskustelussa, että peruspäivärahalle jääminen ja pimeät työt kiinnostavat enemmän kuin TE-toimistojen kanssa käytävä paperisota.

Osallistu
Työttömyyskorvauksen hakukaavake
Marja Väänänen / Yle

Nykyinen työttömyysturvajärjestelmä on liian monimutkainen eikä se kannusta työn etsimiseen, toteavat Ylen lukijat. Moni heistä vahvistaa freelancereiden peloista kertovan artikkelin viestin: vuoden alusta voimaan astunut työttömyysturvalain muutos on heikentänyt tilannetta entisestään.

– Kertaalleen jo ennen viimeisintä kiristystä määritelty yrittäjäksi perusteettomasti ja evätty työmarkkinatuki. Oikaisuprosessi kesti kolme kuukautta, ja sinä aikana ei muuta tuloa kuin toimeentulotuen perusosa. Viimeisellä kiristyksellä on varmistettu, että olen ja pysyn pitkäaikaistyöttömänä. Taatusti en enää ota mitään pätkäkeikkaa ja joudu sillä vaaraan lentää ulos perusturvalta, kirjoittaa nimimerkki Kekomuurahainen.

Lakimuutoksen myötä pätkätöiden tekijä luokitellaan yrittäjäksi, jos hän ei tee työtään työsuhteessa. Päätoiminen yrittäjä taas ei ole oikeutettu työttömyysturvaan, eikä TE-toimistoilla ole selkeitä ohjeita, milloin yrittäjyys katsotaan päätoimiseksi.

Vilkkaassanettikeskustelussalukijat kertovat, että töitä ei uskalleta ottaa vastaan tai niitä aiotaan tehdä pimeästi.

Mielelläni tekisin edes jotakin työtä freelancerina, mutta kun ei viranomaisten lausuntoihin voi luottaa, niin en uskalla.

Nimimerkki pakkotyötön

– Minulla olisi ollut muutama lyhyt projekti/freelancerkeikka, mutta en uskaltanut ottaa niitä vastaan. Pelotti kohtalo, että minut katsotaan yrittäjäksi ja olenkin yhtäkkiä ilman mitään tuloja. Mielelläni tekisin edes jotakin työtä freelancerina, mutta kun ei viranomaisten lausuntoihin voi luottaa, niin en uskalla, paljastaa Pakkotyötön.

VappuValoisa-nimimerkki kertoo suhtautumisensa pimeänä tehtävään työhön muuttuneen positiiviseksi lakimuutoksen jälkeen.

Perustulo tai tulovakuutus käyttöön?

Lakimuutos saa keskustelijoilta paljon kritiikkiä, samoin nykyinen työttömyysturvajärjestelmä.

– En evääni liikauta, ennen kuin systeemi muutetaan sellaiseksi, että omien tekojensa seurauksista saa todellista ja paikkansapitävää, ennustettavaa ja luotettavaa tietoa työvoimaviranomaisilta, siitä, mihin mikäkin ansaittu summa käytännössä johtaa. Tällaisenaan ei kannusta töihin, vaan estää sen todella tehokkaasti, jyrähtää Este on.

Onko kysymyksessä vain yksi esimerkki sosiaalietuuksien laajemmasta alasajosta, nettikeskustelijat pohtivat. Ratkaisuksi ehdotetaan kaikille tasa-arvoista, vastikkeetonta perustuloa.

– Kiireesti uudelleen harkintaan tämä asia, perustulo ja oikean elämässä selviytymisen yrittämisen mahdollisuudet kaikille, vaatii nimimerkki Työ takaisin arvoonsa.

Tulotasovakuutus-nimimerkki ehdottaa kokonaan uudenlaista tukimuotoa.

Tällaisenaan ei kannusta töihin, vaan estää sen todella tehokkaasti.

Nimimerkki este on

– Kun kuka tahansa saa jonkin tutkinnon, perustaa yrityksen tai toiminimen, niin hänen pitäisi ottaa pakollinen tulotasovakuutus vähän samaan tapaan kuin pakollinen liikennevakuutus autolle. Vakuutuksen voisi kilpailuttaa vakuutusyhtiöillä mutta se riippuu tutkinnosta, työsuhteesta ja työtehtävästä kuten liikennevakuutus automerkistä.

Hän on ajatellut ideansa loppuun saakka.

– Se ohjaisi osaltaan välttämään tutkintoja ja aloja, joissa töitä ei ole ja vakuutusmaksut ovat siksi korkeita. Vakuutuksen alussa maksut olisivat korkeampia ja laskisivat työuran edetessä, jos ei ole nostanut korvauksia. Jos jonakin kuukautena palkkatulo tai nettolaskutettava ei saavuta tuota valitsemaansa tasoa, erotuksen voi nostaa vakuutuksesta, selittää nimimerkki Tulotasovakuutus.

"Tämänkään hallituksen kotkotukset eivät pelota"

Osa keskustelijoita epäili luovilla aloilla itsensä työllistävien työmotivaatiota ja tarvetta työttömyysturvaan.

– Jää epäselväksi, että onko useimpien kirjoittajien tavoitteena nauttia täyttä kokoaikaista työttömyyskorvausta ja sen päälle sitten voida toimia ikään kuin yrittäjä, mutta ilman sitoutumista yrittämään sen enempää. Eli rusinat pullasta ja optimoida vapaa-aika, kysyy Veronmaksaja.

Nimimerkki _tk3242 _näkee ongelman siinä, että taiteilijat täydentävät tulojaan sosiaaliturvalla.

– Eikö jokaisen kuitenkin pitäisi pyrkiä työskentelemään siinä määrin, että saa maksettua omat kulunsa? Se, ettei ole kiva tehdä jotain muita töitä kuin soittaa ja laulaa, ei mielestäni riitä perusteeksi sosiaalitukien nostoon.

Ei tämänkään hallituksen kotkotuksilla ole enää merkitystä.

Nimimerkki Been there, done that

Työttömyysturvalain muutokset ja ongelmat koskevat kuitenkin muitakin kuin taiteilijoita, muistetaan keskustelussa. Moni lukija toteaa myös lakonisesti, ettei nykymenossa ole mitään uutta, kun verrataan vaikka 1990-luvun lamaan.

– En pelkää enää minkään suhteen mitään. Kun on valmistunut ensimmäiseen ammattiin suoraan 90-luvun lamaan, hankkinut sen jälkeen 3 muuta ammattia, muuttanut työn perässä ympäri maata, elänyt työpätkillä viimeiset 30 vuotta, kasvattanut lapset aikuiseksi – ei tämänkään hallituksen kotkotuksilla ole enää merkitystä, toteaa nimimerkki Been there, done that.