Nokian Suri jättifuusiosta: Teemme henkilöstöratkaisut tehokkaasti ja suurella kunnioituksella

Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri toteaa Ylen haastattelussa, että Nokian ja Alcatel-Lucentin yhdistymisellä tulee olemaan vaikutuksia myös henkilöstön määrään. Päällekkäiset toiminnot on kartoitettu ja synergiahyödyt tarkentuvat tämän vuoden aikana, Suri sanoo.

talous
Rajeev Suri
Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri Ylen haastattelussa.

Tuloksestaan kertoneen Nokian toimitusjohtaja toteaa Ylen haastattelussa, että yhtiö hakee 900 miljoonan euron synergiahyötyjä Alcatel-Lucent-kaupasta.

– Tietysti tarkoittaa myös henkilömäärää. Mutta olemme varhaisessa vaiheessa. Teemme päätökset mahdollisimman tehokkaasti, nopeasti ja suurella kunnioituksella, Suri sanoo.

Surin mukaan alkaneen vuoden suurin haaste on kahden yhtiön lopullinen integrointi. Hän haluaa välttää virheet, joita takavuosina tehtiin Nokian ja Siemensin verkkotoimintojen yhdistämisessä.

– On keskityttävä yrityskulttuurien yhdistämiseen ja ymmärtää yhtiöiden yhtäläisyydet ja erot. On varmistettava, ettei politiikka sotke kuvioita. En pidä siitä, enkä salli sitä, Suri linjaa.

Suomessa on kiinnitetty huomiota siihen, että Nokia on luvannut suurfuusion yhteydessä Ranskan hallitukselle, että ranskalaiset työpaikat säilyvät noin kahden vuoden ajan.

Oheisella videolla Surilta kysytään, ovatko Suomen nokialaiset huonommassa asemassa, jos väkeä vähennetään.