Vaasan modernin taiteen museon näyttelyssä tutkitaan turvattomuutta videotaiteen keinoin

Kuntsin modernin taiteen museossa avautuu näkymä turvallisuuteen ja turvattomuuteen. UN/SAFE näyttely kokoaa kymmenen eturivin videotaiteilijan töitä näytille kevään ajaksi Vaasaan.

kulttuuri
Johanna Lecklinin videoteos Kuntsin näyttelyssä
Anna Wikman / Yle

Taiteilijat tutkivat teoksissaan turvattomuuden ja toisaalta turvallisuuden tunnetta. Näyttelyssä on nähtävillä yksittäisiä videoteoksia sekä tilateoksia.

Kymmenen taiteilijan joukossa työnsä on saanut nähtäville myös vaasalainen Marcus Lerviks, joka edusti Suomea viime vuonna Moskovan biennaalissa. Hänen Vihreä luuppi (Green Loop) -työnsä on tilateos. Siinä katsoja voi koetella omia tuntemuksiaan vihreän ruohon keskellä. Idea syntyi pääsiäisruohon kasvusta.

– Minua ihmetytti, miten nopeasti se tapahtuu. Tätä videotyötä on kuitenkin kuvattu kuukausia, kertoo Marcus Lerviks.

Työssä kuvataan ruohon kasvua kasvualustan pinnalta ja myös juuriston syntyä. Pienessä tilassa vihreys kasvaa ja kasvaa ja työntyy yhä lähemmäksi katsojaa. Ahdistaa.

Me olemme levottomia

Marcus Lerviks

Muutokset kuvissa ovat väliinsä varsin verkkaisia. Korsi siellä, toinen täällä heilahtaa. Silti vihreä massa lisääntyy silmissä.

– Pääasia siinä on aika. Me olemme levottomia. Me haluamme nähdä kaiken nopeasti. Tämän halusin tehdä niin, että ihmiset jaksaisivat katsoa sen läpi, kun se on vain 11 minuuttia.

Taiteilija Marcus Lerviks.
Taiteilija Marcus Lerviks.Anna Wikman / Yle

Turvallisuus tai turvattomuus

Videotaidetta on Suomessa aloiteltu 70-luvulla ja tehty hyvinkin 80-luvulta lähtien. Vasta viime vuosikymmeninä se on vakiinnuttanut asemansa taidemuotona.

Kuntsin näyttely UN/SAFE pyrkii avaamaan turvallisuuden ja turvattomuuden tunteita katsojissa. Kaikki työt eivät nopealla katsomisella aina avaudu. Ne haastavat katsojan avartumaan, tunnustelemaan itseään.

– Mielestäni nykytaiteen ja videotaiteen katsominen vaatii itsensä kohtaamista. Näyttelyyn ei tarvitse tulla ymmärtämään mitä näkee vaan enemmänkin kokemaan miltä tuntuu, kun näkee teoksen, Lerviks pohtii.

Näyttelyyn ei tarvitse tulla ymmärtämään

Marcus Lerviks

Videotaide sijoittuu kuvataiteen ja elokuvan välimaastoon. Kuvista, äänistä ja tarinoista on syntynyt Kuntsin näyttelyyn töitä, joissa katsojat haastetaan käsittelemään muutoksia, asioita, jotka koemme vieraiksi. Lerviksin lisäksi esillä on töitä muun muassa Johanna Leckliniltä, Harri Larjostolta ja Juhana Moisanderilta. Näyttely on auki kevään ajan.