Bussiliikenne sujuu taas Rovaniemellä

Perjantaina illalla jouduttiin perumaan linja-autovuoroja huonon kelin vuoksi. Esimerkiksi vuorot 4 ja 5 joutuivat lopettamaan liikennöinnin kuuden maissa, kun autot eivät pysyneet tiellä edes pysähtyneenä.

linja-autot
Lunta Rovakadulla
Lunta RovakadullaJyri Tynkkynen / Yle

Ketosen liikenne joutui perumaan Rovaniemen paikallisliikenteen iltavuorot perjantaina kello kuuden maissa, kun linja-autot luisuivat pois tieltä jopa silloin, kun ne olivat pysähtyneenä pysäkillä ja käsijarru oli päällä.

Vaikeudet alkoivat iltapäivällä neljän-viiden maissa, ja kuudelta peli puhallettiin poikki. Yhtiö pahoittelee tilannetta netissä, mutta sanoo että he eivät pystyneet ajamaan niissä olosuhteissa.

Lauantaina liikenne sujuu jo paremmin, sillä tiet on saatu pääosin auratuksi perjantaisen lumisateen jäljiltä.