Lehti: Thaimaan Phuketissa terroriuhka – ulkoministeriö ei ole vahvistanut väitettä

Kuvernööri Chamroen Thipyapongthada on Phuket News -lehden mukaan julistanut alueelle hälytystilan vahvistamattoman terroriuhan takia. Suomen ulkoministeriö ei ole pystynyt vahvistamaan paikallislehden tietoa.

Ulkomaat
Thaimaa kartta.
Yle Uutisgrafiikka

Thaimaan poliisi ja armeija ovat Phuket News (siirryt toiseen palveluun) -lehden mukaan saaneet kuvernööriltä käskyn olla hälytysvalmiudessa terroriuhkan takia ja avata Phuketin saaren keskeisten turistikohteiden lähelle tarkastuspisteitä.

Paikallislehti on saanut käsiinsä lauantaille päivätyn kuvernöörin allekirjoittaman muistion, jossa siteerataan "luotettavia lähteitä". Lähteen mukaan "vihamieliset ryhmät olisivat tulossa Phuketiin". Muistiossa ei nimetä lähdettä.

Lehden mukaan paikallisia turvallisuusviranomaisia on käsketty varautumaan uhkaan tekemällä tarkastuksia sekä varmistamalla, että alueen turvakameroiden kattavuus on riittävä.

Ihmisiä kehotetaan myös ilmoittamaan poliisille epäilyttävästä käytöksestä. Suomen ulkoministeriöstä on oltu yhteydessä eri tahoihin Phuketissa. Ministeriön lähteistä ei sunnuntai-iltaan mennessä oltu pystytty vahvistamaan paikallislehden väitettä.

Phuketin Patong Beachilla lomaileva Ilkka Viljanen kertoo, että netin ja eri medioiden välityksellä on tietoa mahdollisesta terroriuhasta paikalla oleville suomalaisturisteille kulkeutunut.

– Hotellista tai muualta ei ole kuitenkaan mitään varoituksia annettu, että ihan normaalisti tässä ollaan lähdössä illalliselle nyt iltaseitsemän aikaan, Viljanen kertoo.

Sukellusyritys Raya Diversin johtaja Jiri Wickström kertoo palanneensa perheensä kanssa illalliselta vietettyään päivän rannalla ja ajellen eri puolilla saarta eikä hänen mukaansa mitään normaalista poikkeavaa näkynyt missään.

Myös Aurinkomatkojen kohdepäällikön mukaan Phuketissa tilanne on normaali eikä varoituksia ole annettu.

Phuketissa ystäväporukan kanssa lomaileva Heidi Auvinen kertoo saaneensa tiedon mahdollisesta terroriuhasta ystävältään Suomesta. Hän ei ole nähnyt mitään poikkeavaa. Turvallisuus kuitenkin hieman mietityttää.

– Olimme ajatelleet mennä huomenna katsomaan erästä show'ta. Rupesimme miettimään, uskallammeko mennä sinne. Paikat, joissa on paljon ihmisiä ovat ehkä sellaisia, joihin voitaisiin iskeä, Heidi Auvinen sanoo.

Suomen Bangkokin lähetystön mukaan vastaavanlainen väite koko Thaimaata koskevasta terroriuhasta levisi alueella marras-joulukuussa, mutta tuolloinkaan sitä ei pystytty todentamaan.

Phuket News -lehden tiedoista kertoi Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.

Lisätty 14.2. klo 15.15, 15.35 ja 16.00 suomalaislomailijoiden, Raya Diversin ja Aurinkomatkojen kohdepäällikön kommentit.