SOK:n pääjohtaja avaa uuden S-marketin Kemijärvellä

Kemijärvelle valmistuneen uuden S-marketin ovet avataan asiakkaille maanantaina. Vihkinauhan yhtenä leikkaajana on SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä. Uitoksi nimetyn S-marketin teko kesti vuoden.

S-market
S-Market Uitto Kemijärvi helmikuu 2016
S-Market Uitto KemijärvelläJorma Korhonen / Yle

S-marketin rakentamista edelsi pitkä lupaprosessi ja korttelissa olleiden vanhojen liikerakennusten purkaminen. Koillismaan Osuuskaupalle uusi S-market maksoi noin viisi miljoonaa euroa.

Uusi kauppa sijaitsee ihan Kemijärven ytimessä keskeisellä kauppapaikalla, jossa ovat myös K-supermarket ja Lidl. Aikaisemmin tuolla paikalla oli osuusliike Sallan liiketalo kauppoineen, hotelleineen ja ravintoloineen sekä Centrum-tavaratalo. Vanhimman rakennusosan mahdollista suojelua selviteltiin pitkään. Rakennus kuitenkin todettiin korjaus- ja käyttökelvottomaksi.

Kaupunkikuva yksitoikkoistui

Uuden S-marketin valmistuminen muutti merkittävästi Kemijärven keskustan kaupunkikuvaa ja olletikin Taivaantulien aukiolle, entiselle Jaakontorille päin. Monien mielestä näkymä yksitoikkoistui.

– Kestää pitkään ennenkuin silmä tuohon tottuu, jos sitten koskaan, tuumasi torinlaitaa astellut nainen. Hänen mielestään Jaakonkadun puoli olisi voinut olla elävämpi.

S-marketin rakentamista edelsi myös vilkas keskustelu uuden kaupan sisäänkäynnin puoleisesta julkisivusta. Arkitehdin näkemyksenä julkisivu on nyt laaja-alainen ja musta.

Uusi S-market on laatikkotyylinen ja noudattaa nykyaikaista liikerakentamista.

Mitä tapahtuu vanhalle S-marketille?

Kemijärvellä kysytään, mitä tapahtuu Koillismaan Osuuskaupan vanhalle kiinteistölle, kun S-market muutti siitä pois ja uusiin oloihin.

Yksi vastaus on, että S-marketin lähtö Vapaudenkadun varrelta autioittaa ja hiljentää Kemijärven asemakaavallista pääkatua. Jäljelle jää suuri ja tyhjä liiketalo, jonka toisessa päädyssä on pieni Nordea -pankki ja toisessa kirpputori. Kun vielä samassa rakennusryppäässä on autiolta ja asioimattomalta näyttävä hotelli, niin näkymä on varsin lohduton.

Vielä hiljaisempaa tulee olemaan - ja on jo - Kuumaniemen torin puolella, kun sieltä on loppunut käynti vanhaan S-marketiin. Jatkossa osuuskaupan suuri parkkipaikka ammottaa tyhjillään ja Kuumaniemen tori on entistä taaempana kaupan sykkeestä.