Suomalainen rippikoulu kiinnostaa aikuisia maahanmuuttajia

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa on havaittu uusi ilmiö: aikuisena kastettujen määrä on kasvussa. Erityisesti maahanmuuttajia kiinnostaa kääntyminen kristinuskoon, mutta moni heistä ei halua tai uskalla kertoa asiasta.

konfirmaatio (kirkolliset toimitukset)
Miehen kädet ristissä kirkossa.
Arja Lento / Yle

Seurakuntapastori Mirja Lassilan mukaan viime vuonna Hämeenlinnassa konfirmoitiin 18 ja kastettiin viisi aikuista. Tänä keväänä konfirmoituja aikuisia on jo kaksi.

– Mieleenpainuvin ikähaarukka on ollut yhdessä ryhmässä, missä riparia kävivät yhdessä 72-, 30-, 27- ja 17-vuotiaat aikuiset, kertoo Mirja Lassila.

Erityisesti maahanmuuttaja-aikuiset ovat olleet kiinnostuneita rippikoulusta ja kasteesta. Lassila arvioi, että maahanmuuttajat ovat saattaneet jo pitkäänkin lukea Raamattua.

– Se on varmaan jonkinlainen nouseva trendi. Voi olla, että islamiin väsyneet ihmiset haluavat päästä perille, mistä kristinuskossa on kyse.

Konfirmoidut ja/tai kasteen saaneet maahanmuuttajat eivät usein halua tai uskalla kertoa asiasta, koska he pelkäävät sitä, miten muut maahanmuuttajat suhtautuvat kristinuskoon kääntyneisiin.

Voi olla, että islamiin väsyneet ihmiset haluavat päästä perille, mistä kristinuskossa on kyse.

Mirja Lassila

– Meillä on Suomessa uskonnonvapaus, mutta he eivät valitettavasti näe asiaa samalla tavalla kuin me.

Yksi haluaa kummiksi, toinen kirkkohäät

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta järjesti viime vuonna kaksi aikuisille tarkoitettua rippikoulua. Tämän vuoden ensimmäinen aikuisten ripari alkaa maaliskuussa. Syyt miksi aikuisten rippikouluun tullaan ovat hyvin moninaiset.

– Yksi syy voi olla se, että pyydetään kummiksi, ja jotta saa kummin oikeudet, niin täytyy käydä rippikoulu ja saada konfirmaatio. Jotkut ehkä haluavat mennä naimisiin kirkossa ja siihenkin tarvitaan rippikoulu ja konfirmaatio.

Seurakuntapastori Mirja Lassila muistuttaa, että kummiutta tai kirkkohäitä varten ei riitä pelkkä netissä tehty liittyminen seurakunnan jäseneksi. Moni hämmästyykin, kun seurakunnasta pappi tahtoo keskustella uuden jäsenen kanssa ja kertoo, mitä muuta tarvitaan ennen ristiäisiä tai vihkimistä.