1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Sápmi

Jo kaksi oppilasta riittää – Pohjoissaamen opetus alkaa peruskoulussa Tampereella

Tampereella koulua käyvät opettelevat taas kuuden vuoden jälkeen pohjoissaamea. Ryhmään on ilmoittautunut kolme lasta, mutta lisääkin mahtuisi.

Kuva: Yle Sápmi

Tampereella asuvat saamelaislapset pääsevät aloittamaan oman kielen opettelun koulussa. Opetukseen on ilmoittautunut kolme toisena äidinkielenään pohjoissaamea puhuvaa tamperelaislasta, ja ryhmälle on löytynyt opettaja.

Sisä-Suomen saamelaisyhdistyksen arvion mukaan Tampereella on reilut sata saamelaista. Edellisen kerran saamea on opetettu Tampereen koululaisille suunnittelija Katja Simosen mukaan vuonna 2010.

Kaupunki järjestää opetusta ainakin lukuvuoden loppuun asti. Jatko riippuu siitä, kuinka paljon ensi lukuvuodelle ilmoittautuu lapsia saamen kielen opetukseen.

Opetus Tampereen koululaisille alkaa hiihtoloman jälkeen viikolla kymmenen, ja se järjestetään todennäköisesti keskustassa.

Lisää kiinnostuneita kaivataan

Saamen kielellä on erityisasema, ja Simosen mukaan opetusta järjestetään jo kahden lapsen ryhmille. Vastaava asema on myös viittomakielellä ja romanikielillä.

– Pohjoissaamen ryhmään mahtuu vielä lisää lapsia. Minuun yhteyttä ottamalla pääsee mukaan, kertoo Tampereen kaupungin suunnittelija Katja Simonen.

Opetus ja opetusmateriaalit ovat perheille on maksuttomia, mutta vanhempien täytyy järjestää kyyditys saamen kielen tunneille.

Peruskouluikäiset lapset opiskelevat pohjoissaamea kaksi tuntia viikossa, esikouluikäiset yhden tunnin. Lapset opiskelevat kieltä ylimääräisenä, muun opetuksen lisäksi.

Myös kiinnostusta inarinsaamenkielisen ryhmän perustamiseen on ollut. Inarinsaamenkielistä opettajaa ei ole vielä löytynyt.

Täsmennetty Tampereen saamelaisten määrää 17.2.2016 klo 15:53.