Pysäköintisäännöt koskevat myös tarkastajia – vaikka aina ei siltä näytä

Pysäköinnintarkastajien kuuluisi olla esimerkillisiä pysäköijiä. Silloin tällöin säännöt tuntuvat silti unohtuvan tarkastajiltakin. Ohikulkijat käräyttävät heidät herkästi.

Kotimaa
Pysäköinninvalvonnan auto Porissa 10.2.2016.
Joni Rautiainen

Auton ikkunaan ilmestyy nopeasti maksulappu, jos se on väärin pysäköity. Harmituksen määrä on valtava, mutta sääntöjä on toki noudatettava. Tunnollisia autoilijoita ottaa erityisen paljon päähän, kun pysäköinnintarkastajat eivät noudata omia sääntöjään.

Sosiaalinen media on helppo väylä tunteiden purkamiseen. Siellä on viime viikkoina jaettu kuvia tarkastajien epäilyttävistä pysäköintityyleistä. Esimerkiksi Joni Rautiaisen kuvassa keltainen, pysäköinnin kieltävä viiva näkyy selvästi.

Jousto sallittua vain harvoin

Pysäköinninvalvoja Markku Lehtonen valvoo tarkastajien toimintaa Porissa. Hän kertoo, että samat säännöt koskevat kaikkia.

– Pääsääntöisesti tarkastajien pitää pysäköidä esimerkillisesti. Joskus voi tulla sellainen työtilanne, että hetkellistä joustoa tarvitaan. Uskoisin sen olevan aika harvinaista.

Lehtonen ei ole saanut ilmoituksia vääristä pysäköinneistä, mutta puuttuu niihin tarvittaessa huomautuksella.