1. yle.fi
  2. Uutiset

Häme vai Kanta-Häme? Maakuntanimestä vilkas keskustelu – jo 20 vuotta sitten

Hämeen maakuntahallituksen avaus maakunnan nimen muuttamisesta herätti heti vilkkaan keskustelun sosiaalisessa mediassa. Kanta-Hämeen muuttaminen Hämeeksi ei tosin ole esillä ensimmäistä kertaa.

Hämeen maakunta (hist.)
Häme vs Kanta-Häme -teksti haukottelevan ilveksen kuvassa
Yle

Hämeen maakuntahallitus esittää Kanta-Hämeen maakunnan uudeksi nimeksi Hämettä. Yle Hämeenlinnan Facebook-sivulla (siirryt toiseen palveluun) sekä Häme että Kanta-Häme keräsivät kannatusta.

"Hyvä! Häme on Häme!"

Hämeenä tunnetun alueen rajat ovat vaihdelleet vuosisatojen aikana rajustikin. Muinaiseen Hämeeseen kuului nykyisen Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen lisäksi myös suurin osa Uudestamaasta.

"Tuntuisi kyllä oudolta, että yhtäkkiä Häme tarkoittaisikin vain osaa historiallisesta Hämeen maakunnasta. Nimenmuutos olisi omiaan aiheuttamaan sekaannusta. Eikä kai Kanta-Hämeessä mitään vikaa ole?"

Nykyinen Kanta-Hämeen alue kuului Uudenmaan ja Hämeen lääniin vuosina 1634-1831 ja Hämeen lääniin ajanjaksolla 1831-1997.

"Ehdottomasti Häme, sillä se on aito, ytimekäs, selkeä, lyhyt, historiallinen ja luontaisesti monipuolisia myönteisiä arvoja ja merkityksiä sisältävä paikannimi."

Vuonna 1997 Hämeen lääni jaettiin kahtia Etelä- ja Länsi-Suomen läänien kesken. Uudistus pirstaloi Hämeen moneen osaan: Hämettä ei enää ollut lääninä eikä uudenlaisena maakuntanakaan. Sittemmin läänit lakkautettiin vuoden 2009 lopussa.

"Käsite "Häme" on syytä säilyttää historiallisessa merkityksessään, eli siihen kuuluvat Kanta-Häme, Päijät-Häme sekä Pirkanmaa. Ei pelkän historian vuoksi vaan Suomen kokonaisuuden hahmottamiseksi."

Kanta-Hämeellä on Hämeen liitto

Kanta-Häme-nimen synnyn osalta historia on hankalasti hahmotettavissa, koska tietoa varmoista vuosiluvuista ei tahdo löytyä. Kanta-Hämeeksi näyttää jäävän se, mitä siitä ei ole vuosien varrella hallinnollisista syistä erotettu.

"Jos se ei ole rikki, älä korjaa. Eli nimet on olleet jo niin kauan ettei tarvitse ruveta hienostelemaan ja muodon vuoksi muuttelemaan kun ei ole muutakaan järkevää tekemistä."

Kanta-Häme-nimitys ideoitiin sotien jälkeen Hämeen eri talousalueiden kiistellessä voimakkaasti muun muassa keskussairaalan rakentamisesta. Muista erottuakseen Hämeenlinnan, Forssan ja Riihimäen seutukunnat ryhtyivät esiintymään yhteisen Kanta-Häme-nimikkeen alla. Maakuntaliitto on silti Hämeen liitto ja matkailumarkkinointia tehdään Hämeenä.

"Tarpeeton muutos, Kanta-Häme on jo vakiintunut nimenä."

Häme haluttiin maakunnan nimeksi jo 1990-luvulla

HAMKin palvelukoordinaattori Sara Kaloinen muistelee, että nimenmuutos ei ole esillä ensimmäistä kertaa.

– 1990-luvulla olin Hämeen matkailussa töissä. Tehtiin matkailustrategiaa, tuli www-sivut ja mietittiin Häme-brändiä. Ruvettiin puhumaan Hämeen matkailualueesta ja Kanta-Hämettä vähennettiin. Matkailun kauttahan markkinoitiin myös aluetta laajemmin, varsinainen kaupunkibrändäys kehittyi paljon myöhemmin.

Aluekehityspäällikkö Osmo Väistö Hämeen liitosta kertoo maakunnan nykyisen virallisen nimen taustoista.

– 1998 tuli voimaan maakuntajakolaki, jonka yhteydessä määriteltiin maakuntien viralliset nimet. Siihen saakka nimenkäyttö oli aika vapaamuotoista. Käytettiin Häme-nimitystä yleisemminkin maakunnasta puhuttaessa. Hymyilevä Häme oli yksi slogan, jota käytettiin.

– Meiltä pyydettiin lain laatimisen yhteydessä lausuntoa ja silloin maakuntahallituksen ja kuntien lausunnot olivat yksiselitteisesti, että tämä on Häme, mutta valtioneuvosto teki päätöksen ja maakunnan nimeksi tuli Kanta-Häme.

Häme haluttiin siis maakunnan viralliseksi nimeksi ainakin liki 20 vuotta sitten. Jokohan nyt onnistaa?

Lue seuraavaksi