Pohjoismaiden nopeimmin paisunut kasvukeskus löytyy pohjoisesta – vauhdista jäävät Helsinki ja Tukholmakin

Oulun seudulla väkimäärä on kasvanut kahdessa vuosikymmenessä huikeaa tahtia. Lähimmäksi Oulun seudun kasvuvauhtia pääsee Norjan Stavangerin alue.

Kotimaa
Oulun matkakeskuksen yhteyteen suunnitellun liike- ja asuintalokokonaisuuden havainnekuva.
Arkkitehtuuritoimisto Juha Paldanius

Oulun seudun väestö on kasvanut Pohjoismaisista kasvukeskuksista vauhdikkaimmin viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Alueen väkimäärä on kasvanut vuodesta 1995 vuoteen 2015 reilulla 37 prosentilla.

Lähimmäksi Oulun seudun kasvuvauhtia pääsee Norjan Stavangerin alue, missä kasvua on ollut lähes 37 prosenttia.

Muun muassa Helsingin seudun kasvu on ollut kahden viimeisen vuosikymmenen aikana reilut 25 prosenttia. Tukholmassa väkimäärä on kasvanut vastaavana aikana 28 prosentilla.

Oulun seudulla väkimäärä oli vuonna 1995 reilut 182 000. Viime vuoden lopussa alueen väkimäärä oli kasvanut yli 250 000:een.

Kainuu heikoin maakunta

Tilastoissa heikoimmin menestyi pohjoismaisista maakunnista Kainuu. Alue luokiteltiin heikoimmaksi, kun mittarina pidetään muun muassa talous-, väestö- ja työllisyysnäkymiä.

Lappi sijoittui maakunnallisessa vertailussa toiseksi viimeiseksi.

Suomalaisista maakunnista Helsinki-Uusimaa arvioitiin maakuntasarjassa viidenneksi potentiaalisimmaksi alueeksi. Ykkösenä loistaa Oslon alue Norjassa.

Tiedot käyvät ilmi Pohjoismaiden neuvoston Nordregio-tutkimuskeskuksen tuoreista laskelmista.