Oletko ripeä, tarkka ja itsenäinen? Saattaisit olla hyvä motokuski

Metsäkoneen puikoissa tarvitaan paitsi tarkkuutta ja silmää, myös kykyä yksinäiseen työskentelyyn toisinaan karuissakin oloissa. Investointiuutisten ansiosta työnäkymät metsäalalla ovat valoisat, joten motokuskin hommat kiinnostavat yhä useampia nuoria.

Kotimaa
Monitoimikone kaataa puuta talvisessa metsässä.
Riikka Rautiainen / Yle

Yksinäistä puurtamista tiettömien taipaleiden takana, mutta myös nopeita päätöksiä ja kykyä itsenäisiin ratkaisuihin. Tätä kaikkea on metsäkoneenkuljettajan työ monitoimikoneen ohjaimissa.

– Metsässä täytyy tulla toimeen itsensä ja koneen kanssa. Tämä on itsenäistä puurtamista, kuvailee yrittäjä Hannu Ranta tervolalaisesta Risuracing Oy:stä.

Metsäalalla tiedetään, että kaikista ei vain ole työskentelemään yksin metsässä, jossa seuraa pitää korkeintaan ajokoneen puikoissa oleva työkaveri. Eivätkä olosuhteet talvitsessa metsässä ole välttämättä idylliset: kylmää, pimeää ja valtava määrä lunta.

– Kyllä sen viikossa näkee, onko kuski motivoitunut ja millaista työn jälkeä hän tekee, toteaa Ranta.

Metsäala kiinnostaa taas

Metsäala houkuttelee jälleen peruskoulunsa päättäviä nuoria. Osa vetovoimasta selittyy metsäteollisuuden viime aikaisilla investointiuutisilla, mutta ala on tehnyt myös sinnikkäästi jalkatyötä koululaisten parissa.

Moton laitteistoa.
Monitoimikoneen kuljettajan edessä on muun muassa tietokone.Riikka Rautiainen/ Yle

Metsäkoneenkuljettajaksi voi opiskella jatkossa myös eteläisimmässä Suomessa, kun Tampereen seudun ammattiopisto Tredu alkaa kouluttaa nuoria metsäalalle.

Tärkein on asenne, se ratkaisee paljon. Työssä oppii koko ajan ja kun koneet kehittyvät, pitää itsekin kehittyä.

Hannu Ranta

Metsä-Groupin Kemin hankintalueen piiripäällikkö Jarkko Parpala on havainnut, että hakijamäärät alan oppilaitoksiin ovat kasvussa.

– Joskus on sanottu, että monitoimikoneen kuljettajalta vaaditaan saman verrran hallintalaitteiden yhtäaikaista käyttöä kuin hävittäjäkoneen ohjaajalta. Tekniikasta huolimatta tämä on pitkälti käsityöläisammatti ja meidän tehtävänä on poistaa harhakuvia, joita on monesti tästä työstä, vakuuttaa Parpala.

Asenne on tärkein

Isoa konetta ohjataan tietokonepeleistä tutun näköisillä ohjaimilla, joten työvälineiden luulisi sopivan nykynuorten käsiin. Tervolalaisen Hannu Rannan metsäkoneyrityksessä arvostetaan aiempaa kokemusta kone- tai metsäalalta, mutta välttämättömyys se ei ole.

– Tärkein on asenne, se ratkaisee paljon. Työssä oppii koko ajan ja kun koneet kehittyvät, pitää itsekin kehittyä. Työ tehdään käsin ja omin silmin arvioiden, joten koskaan ei tule valmiiksi, luonnehtii Ranta.

Koneyrittäjäin liiton mukaan suoraan koulunpenkiltä tulevia nuoria täytyy vielä opastaa eikä heiltä voi vaatia samaa tuottoa kuin pitkään töitä tehneiltä ammattilaisilta.

Kun kokemusta on karttunut, alkaa nuori katsella hakkuutyömaata kuten kokenut yrittäjä.

– Puita on luettava vähän ennakkoon. Kun yksitellen valitsee rungoista jo etukäteen pois vinoja ja muuten huonoja yksilöitä, niin kyllä metsä siinä selkiytyy, opastaa Ranta.