Sananen – Reikiä pohtimassa

Maailma on niin täynnä kaikkea, että mistä totuutta voisi enää etsiä? Reiästä tietenkin. Mustat aukot, ja pienemmätkin kolot, eivät jätä meitä rauhaan.

Espoo
Mikko Maasola
Sanna Pirkkalainen / Yle

Pyöriikö kaikki sittenkin reiän ympärillä? Vähän nuorempana ajattelin, että kyllä pyörii. Sitten lakkasin ajattelemasta. Maailma eteni. Minunkin ympärilleni kertyi kaikenlaista turhaa tavaraa, materiaa. Reikien ympäristöt, aineelliset töyräät, nousivat pääosaan. Ja nyt. Reiät kummittelevat taas.

Se, että reiät palaavat mieleen, on vanhenemisen merkki. Asiat pelkistyvät. Mistä löytyy totuus, lohtu, uhka ja ikuinen mysteeri – jos ei reiästä. Vain reikään keskittymällä voi ymmärtää enemmän.

Reikiä on kaikkialla. Ne ovat lähes aina merkityksellisiä, ja jos eivät vaadi heti toimimaan, niin vähintäänkin ne nielaisevat ajatuksemme pois muusta.

Totuus, lohtu, uhka ja ikuinen mysteeri.

Vilkaistaanpa viikon uutisia. Tämä pumppaava talvi on saanut maantiemme täyteen reikiä. Ne reiät ovat ensin peukalonpäänkokoisia, kahden päivän päästä 40 senttiä halkaisijaltaan. Ne reiät tekevät uusia reikiä, nyt autojen renkaisiin ja mustia reikämäisiä tunnetiloja automiesten mieliin. Niitä kaikkia yritetään paikata ja ainut mikä auttaa jaksamaan on se, että toivoo tämän kaiken kivun tekevän hyvää edes bruttokansantuotteelle.

Reikiä on niin eri kokoisia. Minkähänlaisen elokuvan saisi siitä, kun kaksi mustaa aukkoa yhtyvät? Näin kuitenkin kävi. Tutkijat kertoivat mustien aukkojen törmänneen avaruudessa ja tämä lähetti gravitaatioaaltoja maapallolle asti. Aallot ovat viesti. Se tuli perille, kiitos, vaikka tulkinnan varaa jäikin. Eikä kaikkea tarvitsekaan ymmärtää järjellä. Niin kuin mies ja nainenkaan eivät ymmärrä toisiaan, mutta pysyvät kuuloetäisyydellä.

Näitä reikäisiä uutisia riittää. Espooseen kairataan Suomen syvin reikä, kuusi kilometriä. Sieltä tulee lämpöä espoolaisille. Syvältä, tuntemattomasta pimeästä. Saattaa olla perhe, jolla on kaikkea. Paitsi lämpöä. Reikä tuo lämmön, kauempaa. Katse tarkentuu joku päivä sen reiän suulle, kun perhe on lähtenyt.

Minulla on joka sukassa reikä. Ilman niitä en muistaisi, että elämä kuluttaa – se on luonnollista. Olen mennyt eteenpäin ja tehnyt jotain, sukan reikä kertoo sen varmemmin kuin mikään kerryttämäni data-aineisto.

Espoossa reikä tuo lämmön.

Kun taloyhtiön katossa huomattiin reikä, se sai toimimaan. Kun reikä saatiin piiloon, elämä tuntui jatkuvan. Niin iso asia on reikä.

Rahareikiä on keski-ikäisellä isällä niin paljon, että tulee mieleen muikkuverkko. Sitten elokuinen Keitele.

Reikä hampaassa muuttaa kaiken. Se muuttaa arvojärjestyksen. Terveys nousee esiin. Reikä hampaassa muuttaa meidät hikoileviksi ja ulvoviksi olennoiksi, jotka anovat armoa ja unohtavat tittelinsä.

Kehon reiät ovat runoutta, joka jääköön avaamatta. Yksi kertoo, että ruoansulatus toimii. Toinen, että on ollut ikävä. Touhutippa kurkkaa kuin Vompatti kolostaan.

Sekin on onni, että kyynelkanavissa on reiät päissä.

Ihminen joka jää pohtimaan elämänsä reikiä, on tullut vaiheeseen.

Suu aukeaa, mutta ei onneksi päästä ääntä. Tekee reiän.

Maallikkosaarnaaja Maasola