1. yle.fi
  2. Uutiset

Palkittu psykiatri: Psyykkinen tukeminen kestää kohdusta hautaan – ja vielä senkin jälkeen

Kuopiolaisen osastonylilääkäri Tuula Pesosen mukaan lääketiede on nykyisin hyvällä tavalla tehokas mutta hyvin sektoroitunut. Sairaalassaoloajat ovat lyhentyneet, jolloin psyykkinen reagointi fyysiseen sairauteen voi jäädä vaille riittävää seurantaa.

terveys
Vaahteranlehti vedessä.
Jouni Koutonen / Yle

Kuopiolainen osastonylilääkäri Tuula Pesonen palkittiin tänään valtakunnallisella Arjen turvaaja -palkinnolla. Kunnallisalan kehittämissäätiö myöntää palkintoja vuosittain kuntatyön kannalta innovatiivisille ja esimerkillisille henkilöille.

Pesonen on johtanut yleissairaalapsykiatrian poliklinikkaa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa lähes 23 vuotta. Hän on nostanut esille muun muassa mielenterveysasioiden huomioimista joskus liian toimenpidekeskeisessä yliopistosairaalassa.

Monesti oireet saattavat tulla vasta, kun potilas on jo kotiutunut.

Tuula Pesonen

Pesosen mukaan lääketiede on nykyisin hyvällä tavalla tehokas mutta hyvin sektoroitunut. Sairaalassaoloajat ovat lyhentyneet, jolloin psyykkinen reagointi fyysiseen sairauteen voi jäädä vaille riittävää huomiota ja seurantaa.

– Monesti oireet saattavat tulla vasta, kun potilas on jo kotiutunut. Ennen sairaalassa oltiin pidempään, jolloin potilaan rinnalla pystyttiin kulkemaan paremmin.

Oireita voi ilmetä vakavan sairauden kohdatessa tai esimerkiksi, kun terve ihminen vammautuu äkillisesti. Apua voi tarvita vakavampien psyykkisten oireiden lisäksi esimerkiksi unettomuuteen.

– Kun keho tai ulkomuoto muuttuu, se haastaa ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin. Oireita voi tulla, vaikka aiemmin ei psyykkistä sairaushistoriaa olisikaan, Pesonen tietää.

Valmisteilla ensimmäinen suomenkielinen oppikirja alalle

Osastonylilääkärinä työskentelevä Pesonen tutkii ja hoitaa kaikkein vaikeimpia yleissairaalapsykiatrisia potilaita, kuten syöpään sairastuneita, vaikeasti sydänsairaita sekä vaikeita palovammapotilaita. Lisäksi Pesonen on tutkinut itse melkein kaikki valtakunnalliseen epilepsiakeskukseen aivoleikkaukseen tulevat potilaat.

– Olen aina kokenut olevani sydämeltäni kliinikko. Asiakkaamme tarina voi alkaa jo ennen syntymää äidin raskauden seurannassa, eikä työmme lopu ihmisen menehtymiseenkään, sillä omaisetkin saattavat tarvita vielä tukea, Pesonen kuvailee monipuolista työkenttäänsä.

Tämän kevään aikana Pesonen on laatimassa ensimmäistä suomalaista yleissairaalapsykiatrian oppikirjaa.

– Tähän saakka olemme käyttäneet pätevöitymiskoulutuksessa yhdysvaltalaista tenttikirjaa. Tämä tulee varmasti alalle tarpeeseen.

Lue seuraavaksi