Tulevaisuustutkija: Koulutus Suomen ydinasia, mutta sitäkin on uskallettava muuttaa

Onko maamme valttikorttina pidetystä koulutuksesta leikkaaminen järkevää? Tulevaisuustutkija Olli Hietanen ja eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen kertovat mielipiteensä koulutuksen nykytilasta ja haasteista.

politiikka
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan asiantuntija, tulevaisuustutkija Olli Hietanen ja valiokunnan varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.).
Janne Ahjopalo / Yle

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta käsittelee tulevaisuuden kehitykseen vaikuttavia tekijöitä, tulevaisuuden tutkimusta ja teknologiakehityksen vaikutuksia.

Koulutusta on pidetty perinteisesti suomalaisten kulmakivenä maailmalla. Valiokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) ihmettelee hallituksen toteuttamien koulutussäästöjen rajuutta.

– Koulutus, tiede, tutkimus ja innovatiivisuus ovat kilpailuvalttimme. Jos näistä säästetään, menetämme mahdollisuuksia kilpailla maailmanmarkkinoilla.

Mäkisalo-Ropposen mukaan säästöjä olisi voinut tehdä muun muassa oppilaitosten ja koulujen seiniä vähentämällä.

– Pohjois-Karjalassahan näin on jo tehty ja yhdistetty kouluja. Sen sijaan Etelä-Suomessa saattaa olla samantyyppisiä kouluja lähekkäin, ja siellä olisi voitu tehdä hallinnon rakenteissa muutoksia.

Koulutuksesta säästäminen on järkevää ja toisaalta ei ole.

Olli Hietanen

Tulevaisuusvaliokunnan pysyvä asiantuntija, tulevaisuustutkija Olli Hietanen näkee koulun suomalaisen yhteiskunnan ytimenä.

– Peruskoulun ja koululaitoksen kanssa on onnistuttu: synnyit pieneen torppaan tai isoon taloon sairaaksi tai terveeksi, tytöksi tai pojaksi, olemme saaneet Suomessa kaikki mukaan koulun kautta. Kaikki yliopistomme ovat 600 parhaan joukossa maailmassa, jossa on kymmeniätuhansia yliopistoja.

Sotesta tuttu myllerrys koulukentällekin

Koulutuksesta säästämiseen tutkijalla on kahtalainen näkemys.

– Se on järkevää ja toisaalta ei ole. Koulujen idea, miten opettajat toimivat, on keksitty 1800-luvulla. Koululaitoksella on samat haasteet kuin terveyspuolella: se voidaan tehdä niin monella tavalla. Meidän pitäisi uskaltaa muuttaa myös koulua toimintakulttuuriltaan, -tavaltaan ja teknologialtaan. Myös yliopistoissa voitaisiin tehdä asioita nykyisin toisin, uskoo tulevaisuustutkija Olli Hietanen.

– Kaikkea mitä on yliopistoissa tehty tähän saakka, ei enää tarvita. Periaatteessa keskustelu on terveellistä ja uudistusta tarvitaan yliopistoihinkin. Täytyy kyllä koko ajan muistaa, että koulutus on tulevaisuutemmekin ydin, tiivistää Hietanen.