Pelialalla pukumies on lakimies – työelämässä asukoodit voivat olla yhä tiukkoja

Pukeutuminen toimii kuin kehon kieli ja viestittää ulkopuoliselle monia asioita. Liike-elämässä on usein tarkkoja pukeutumissääntöjä. Erojakin on, sillä esimerkiksi pankki- ja peliala ovat pukukoodeiltaan kuin sisko ja veli.

ilmiöt
Pukumies ja -nainen.
Yle

Pukeutuminen kertoo asenteistamme, arvoista ja elämäntyylistä. Ennen kuin olemme ehtineet sanoa sanaakaan, pukeutuminen on viestittänyt vieraalle jo monia asioita. Ulkoisella olemuksella on ollut aina suuri merkitys muun muassa bisnesmaailmassa.

Vakuuttavuutta ja luotettavuutta on pönkitetty pukeutumisella. Jos ajatellaan automyyjää tai palvelualalla olevaa ja ihmisten kanssa toimivaa työntekijää, on vaatetus melko tarkkaan määriteltyä.

Pankkimaailmassa oli pitkään tiukat ohjeet siitä, miten työhön tuli pukeutua. Jakkupuku oli naisten työasu, ja miehillä välttämättömiä olivat kravatti, suorat housut sekä pikkutakki. Nykyisin pukeutumiskoodit ovat lieventyneet, mutta eivät tyystin poistuneet.

Sotkamolainen pankkitoimihenkilö Toni Heikkinen meni kuusi vuotta sitten ensimmäisen kerran suomussalmelaiseen pankkiin harjoittelijaksi. Tuolloin hän kuvitteli, että pankissa miehillä on asuna kauluspaita, solmio, musta pikkutakki ja suorat housut.

Itse laitan formaalimpaan tilaisuuteen farkut, kauluspaidan ja pikkutakin.

KooPee Hiltunen

– Trendi oli jo tuolloin samansuuntainen kuin nykyään, että työasu on virallinen ja lähempänä asiakasta. Luulin tämän johtuvan siitä, että Suomussalmi on maaseutupitäjä, ja liika korrektius on luotaan työntävää.

Tämän hetken ohjeistus sanoo, että pukeutuminen ei ole yksityisasia, kun edustamme pankkia. Työpukeutumisen on oltava asiallista ja siistiä, mutta ei vanhoillista, kertoo Toni Heikkinen.

Sotkamolaisessa pankissa työskentelevä Heikkinen muistaa myös sen ajan, kun pankissa asiakas kohdattiin yhtenäisissä asuissa. Naisten asusteena oli jakku ja miehillä puku. Toni Heikkinen oli vielä isoäidin hoidossa, ja asioinnissa käytettiin pankkikirjaa.

– Asiakkaat tulivat pankkiin hattu kourassa, ja pankinjohtaja oli arvostetuin ja fiineimmän näköinen. Sellaisen vaikutuksen pienenä sain, ja siksi parikymppisenä tuntui, että ollaan vielä samassa maailmassa, mutta se on muuttunut, muistuttaa Toni Heikkinen.

Pelifirmassa t-paita, huppari ja farkut

Jos pankkialalla pukukoodi on joskus ollut tiukka, niin pelialalla sellaista ei ole laisinkaan. Yleensä pelialalla työskentelevien vaatetus on t-paita, huppari ja farkut.

– Puvun käyttäminen tai formaali pukeutuminen on hyvin harvinaista. Toimialalla on esimerkiksi kansallisia ja kansainvälisiä tapahtumia vuositasolla kymmeniä, mutta on vain yksi ainoa tapahtuma, missä on pukukoodi. Se on meidän oma peligaalamme, missä koodi onDress to impresseli pukeudu näyttävästi, mainitsee suomalaisen pelialan kattojärjestön Neogames Finland ry:n johtaja KooPee Hiltunen.

Työpukeutumisen on oltava asiallista ja siistiä, mutta ei vanhoillista.

Toni Heikkinen

Hiltunen toteaa, että tietenkin pelialallakin pukeutuminen riippuu siitä, missä roolissa työskentee ja onko töissä vai asiakastilaisuudessa. Pukeutuminen on yleensä siistiä ja hyvin rentoa. Esimerkiksi kesällä aika moni käyttää töissä shortseja.

– Aika paljon on näyttöpäätetyötä, joten väljät ja mukavat vaatteet ovat mukavuuskysymys, Hiltunen kertoo.

Jos jollakulla on puku päällä pelialan tapahtumassa, hän on Hiltusen mukaan todennäköisesti lakimies.

– Kun tuolla kansainvälisissä seminaareissa kulkee, niin pelialan kehittäjillä ei ole pukua päällä riippumatta siitä, mistä maasta he ovat kotoisin. Mutta ei se puvun käyttö ole mikään no go. Itse laitan virallisempaan tilaisuuteen farkut, kauluspaidan ja pikkutakin.