Salakuljettajia, huijareita ja hengenvaaraa – lapsiperheen matka Irakista Suomeen

Salakuljettajien kumiveneessä on yli 70 aikuista ja parikymmentä lasta. On pilkkopimeää ja laineet lyövät yli laidan. Matkatavarat on heitettävä veteen, ettei vene uppoa. Viime syksyinen matka nostaa yhä kyynelet silmiin kolmilapsisen irakilaisperheen vanhemmille, jotka kertovat tarinaansa nyt Seinäjoella.

turvapaikanhakijat
Rahaf,4 , Seinäjoen vastaanottokeskuksessa. Takana rankka matka läpi Euroopan.
Nelivuotias Rahaf Jafid Jihad.Pasi Takkunen/Yle

Vielä viime kesänä he asuivat kolmen lapsensa kanssa Irakin pääkaupungissa Bagdadissa.

Nyt tapaamme Seinäjoen vastaanottokeskuksessa, missä he kertovat meille tarinaansa. Sen muisteleminen, mitä viime syksynä tapahtui, näyttää edelleen olevan vaikeaa eikä pitkän matkan tapahtumista ole esittää mitään dokumentteja. On vain kertomus.

"Lähtekää pois tai teidät tapetaan"

Rafid Jihad Mejeed ja vaimonsa Aseel Kadhim Abdulhussein Al-Dulaimi asuivat alueella, jolla asui shia- ja sunnimuslimeja, kristittyjä ja kurdeja. Rafidin perhe kuuluu sunneihin eli Irakin muslimien vähemmistöön. Kesän mittaan asukkaiden kesken alkoi tulla riitaa ja elokuussa naapuruston kahden lapsen perheestä surmattiin isä ja äiti. Se herätti pelon.

Pari päivää tapahtuman jälkeen Rafid sai kirjeen, jossa oli uhkaus "Lähtekää pois tai teidät tapetaan". Hän kertoi kirjeestä vaimolleen, joka säikähti niin, että alkoi heti pakata tavaroita matkaa varten. Uhkausilmoituksia oli tullut aikaisemminkin.

Perhe meni aluksi isoäidin luo. Tarkoitus oli, että Rafid lähtisi ostamaan lentolippuja Turkkiin. Tilanne tuntui kuitenkin niin uhkaavalta, ettei perhe uskaltanut erota toisistaan. Lippuja lähdettiin ostamaan yhdessä ja he lensivät Istanbuliin. Isoäiti jäi Bagdadiin. Päivä oli 20. elokuuta 2015.

Silloin he eivät vielä tienneet, että matka Suomeen kestäisi yli kuukauden.

Aseel Kadhim Abdulhussein Al-Dulaimi ja Rafid Jihad Majeed Seinäjoella helmikuussa 2016.
Aseel Kadhim Abdulhussein Al-Dulaimi ja Rafid Jihad Majeed.Pasi Takkunen/Yle

Kauhujen matka kohti kaunista turistisaarta

Turkissa perhe oli kolme päivää ja matkusti bussilla rantakaupunkiin Izmiriin. Sitten edessä oli hengenvaarallinen matka, joka saa kyyneleet vieläkin perheen äidin ja isän silmiin.

– Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin kääntyä salakuljettajien puoleen. Kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet veneeseen. Olisi ollut hengenvaarallista jäädä Turkkiin, sanoo Aseel.

Izmiristä he matkustivat salakuljettajien kumiveneellä Kreikalle kuuluvalle Samokselle pimeässä, aaltojen tyrskyessä yli laidan. Veneessä oli 72 aikuista ja parikymmentä lasta.

Vene oli vähällä upota. Ihmiset menivät paniikkiin ja keventääkseen takkaa he alkoivat heitellä matkatavaroita mereen. Osa aikuisista pakotettiin mereen uimaan ja roikkumaan veneen köysissä kiinni.

Rafidin perheelle jäi vain se, mitä heillä oli päällä.

– Meidän passimme ja vaatteemme menivät matkatavaroiden mukana mereen.

Turvapaikanhakijaperhe äiti Aseel, tytär Rahaf ja isä Rafid.
Äiti Aseel, tytär Rahaf ja isä Rafid. Pasi Takkunen/Yle

Salakuljettajia, huijareita, eksyksissä oloa

Samokselta perhe matkusti tavallisella matkustajalaivalla Ateenaan. Vaatteet olivat edelleen märkiä, eikä vaihtovaatteita ollut.

Ateenasta matka jatkui linja-autolla lähelle Makedonian rajaa, joka ylitettiin kävellen. Makedonian läpi he matkustivat junalla Serbian rajalle asti. Matkaliput maksoivat 20 euroa jokaiselta.

Unkarin rajan yli perhe käveli salakuljettajien opastuksella. Nämä lupasivat auttaa heidät Budapestiin 4700 eurolla.

– He vain huijasivat, veivät rahaa ja jättivät meidät väärälle tielle, kertaa Aseel.

Samassa porukassa oli noin 150 henkilöä, pääasiassa irakilaisia ja syyrialaisia, muistaa Rafid.

Ulospäin ei saanut näkyä, että autossa on matkustajia. Lapset pidettiin koko ajan matalalla piilossa.

Aseel Kadhim Abdulhussein Al-Dulaimi

– Unkarin poliisi pysäytti meidät yöllä rajalla ja kaikki ihmiset lähtivät karkuun eri suuntiin. Salakuljettajat pakenivat takaisin Serbiaan. Me juoksimme lapset sylissä läheiseen metsään. Poliisi oli hyvin aggressiivinen ja pahoinpiteli pakoon juoksevia ihmisiä, Rafid kertoo.

Lopulta Rafidin perhe löysi bensa-aseman, jossa joukko taksimiehiä huuteli:

– Budapestiin, Budapestiin! Kuka haluaa lähteä?

Perhe otti taksin. Siinä matkusti vain heidän oma perheensä. Hinta oli 750 euroa.

– Ihan kuin salakuljetusta. Piti vähän väliä kumartua. Ulospäin ei saanut näkyä, että autossa on matkustajia. Lapset pidettiin koko ajan matalalla piilossa, muistelee perheen äiti.

Aseel Kadhim Abdulhussein Al-Dulaimi Seinäjoen vastaanottokeskuksessa helmikuussa 2016.
Aseel Kadhim Abdulhussein Al-Dulaimi.Pasi Takkunen/Yle

Lapset nukkuivat kadulla pahvinpalojen päällä

Budapestissä perhe oli pari päivää ja koko sen ajan he elivät kadulla – yöt ja päivät. Rahaa ei ollut hotelliin. Vanhemmista toinen oli aina vahtivuorossa turvallisuuden vuoksi.

– Keräsin pahvilaatikoita, jotka taittelin patjoiksi. Niiden päällä lapset saivat nukkua, kertoo isä.

Välillä vaatteet olivat jäätyneinä päällä ja välillä kosteina ihossa kiinni

Rafid Jihad Mejeed

Rafid ja Aseel muistavat Budapestistä äidin, joka huusi ja itki tuskissaan. Hän oli matkalla hukannut lapsensa, mutta pakolaisena hänen oli vain jatkettava matkaansa.

Unkarista perhe matkusti junalla Itävaltaan. Wienissä oli vastassa Punainen Risti. He kuitenkin majoittuivat hetkeksi tuttavaperheen luokse. Siellä he saivat vihdoin peseytyä ja vaihtaa kuivat vaatteet ylleen kuljettuaan kaksi viikkoa samoilla vaatteilla.

– Välillä vaatteet olivat jäätyneinä päällä ja välillä kosteina ihossa kiinni, kuvaa isä.

"Moi, minä olen Rahaf"

Nelivuotias kiharapää tapittaa ruskeilla silmillään. Hän on tulossa leikkikerhosta ja liittyy mukaan haastatteluun.

– Moi. Minä olen Rahaf. Kolme, neljä. viisi, kuusi.., hän laskee suomeksi.

Rahaf kipuaa äidin syliin samalla, kun vanhemmat jatkavat matkakertomustaan. Välillä muisteleminen on todella raskasta. Sen näkee vanhempien silmistä. Huoli painaa edelleen.

Itävallasta perhe matkusti junalla Saksaan. Siellä he olivat leirillä, mutteivät halunneet ilmoittautua viranomaisille, vaan jatkaa matkaa Suomeen, koska olivat kuulleet maasta hyvää. Suomessa kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja ihmiset ovat ystävällisiä, aikuiset kertovat.

Saksasta Ruotsiin perhe meni laivalla ja Malmöstä Tukholmaan junalla. Tukholmassa monet yhdistykset auttoivat turvapaikanhakijoita ja myös Rafidin perhettä, joka oli majoituksessa pari päivää ja jatkoi vielä matkaa junalla pohjoiseen.

Suomen rajan he ylittivät linja-autolla ja saapuivat Tornioon 23. syyskuuta 2015.

Turvapaikanhakijaperheen 13-vuotias poika Mohammed Rafid Jihad. Hän käy koulua Seinäjoella.
Perheen 13-vuotias poika Mohammed Rafid Jihad. Pasi Takkunen/Yle

Lapset menevät kaiken edelle

Rafid Jihad Mejeed, Aseel Kadhim Abdulhussein Al-Dulaimi ja perheen kolme lasta Mohammed, 13, Abdullah, 5, ja Rahaf, 4, haastateltiin Torniossa ja heiltä otettiin sormenjäljet. Sitten heidät siirrettiin vastaanottokeskukseen Helsinkiin ja sieltä Seinäjoelle. Seinäjoella he ovat olleet nyt neljä kuukautta.

Seinäjoelle he tulivat lasten takia, sillä koulunkäynti oli helpompi järjestää pienellä paikkakunnalla kuin Helsingissä.

Puolen päivän jälkeen Mohammed saapuukin koulusta. Koulussa hän on erityisen kiinnostunut matematiikasta ja urheilusta, varsinkin jalkapallosta.

Abdullah näyttää sormillaan iäkseen kuusi vuotta. Se on pikku jekku. Hän haluaa niin kiihkeästi kouluun, että esittelee itsensä vuotta vanhemmaksi kuin on, mutta hymy paljastaa kaiken. Onneksi Abdullah on kuitenkin päässyt jo harjoittelemaan hieman eskaria.

Matkareitti Bagdadista Seinäjoelle
Rafidin perheen matkareitti Irakista Istanbuliin, sieltä Kreikan Samoksen, Ateenan, Makedonian, Serbian, Unkarin ja Itävallan kautta, Saksan ja Ruotsin läpi Suomeen ja lopulta Seinäjoelle.Yle Uutisgrafiikka

Yhdessä itkeminen tuo helpotusta

Vuosi sitten Rafid Jihad Mejeedin perheestä ei kukaan ollut käynyt ulkomailla. Nyt he ovat Suomessa ja toivovat saavansa jäädä tänne. He eivät tiedä, mitä heidän kodilleen tai tavaroilleen Bagdadissa on tapahtunut.

– Lapsilla on parempi elämä täällä. Emme ajattele itseämme, vaan ajattelemme ensin lapsia, vakuuttaa äiti.

– Kaikki työ kelpaa, sanoo isä, joka Bagdadissa työskenteli rakennusalan yrittäjänä.

Tällä hetkellä olo tuntuu turvalliselta, vaikka pitkän ja raskaan matkan vaikutukset näkyvät edelleen.

Äidin peukalo murtui juoksuruuhkassa Unkarissa ja vasta Suomessa murtunut peukalo sai hoitoa ja vieläkin se on turvoksissa. Isän jalka oli matkalla loukkaantunut ja iho tulehtunut. Se oli niin kipeä, että oli vaikea kantaa lapsia, jotka väsyivät ja sairastivat pitkin matkaa.

– Koko matka oli pelottava. Pelkäsimme poliiseja ja viranomaisia, koska matkustimme laittomasti. Meillä ei ollut henkilöpapereita, ei passeja, sanoo Aseel.

– Ihmiset eivät tajua kuinka vaarallinen, raskas ja masentava matka oli. Mutta Irakissa on vieläkin vaarallisempaa. Siellä voi mennä henki, lisää Rafid.

Monta kertaa matkan aikana perheen mieleen hiipi ajatus, ettei tätä jaksa enää.

– Itku helpottaa. Me olemme itkeneet paljon – yhdessä koko perhe.