Sosiaali- ja terveyslautakunta vaatii vastauksia psykiatrisen sairaalan väärinkäytöksistä

Turun kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Jarmo Rosenlöf vaatii sosiaali- ja terveystoimen johtoa pikaisesti koolle. Turun Sanomat kertoo, että kaupungin vanhuspsykiatrian osaston henkilökunta on muun muassa pahoinpidellyt potilaitaan useita vuosia.

sosiaali- ja terveysjärjestöt
Kaksi valkohousuista henkilöä kävelee sairaalan käytävällä .
Mari Latva-Karjanmaa / Yle

Turun sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Jarmo Rosenlöf (SDP) sanoo olevansa järkyttynyt kaupungin psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla paljastuneista väärinkäytöksistä.

Turun Sanomat kertoi torstaina (siirryt toiseen palveluun), että vanhuspsykiatrian osastolla potilaita on muun muassa pahoinpidelty ja pakkoeristetty laittomasti.

Rosenlöf vaatii sosiaali- ja terveystoimen johtoa pikaisesti koolle. Hän penää terveystoimen johdolta vastauksia siihen, miksi asiat on pimitetty sosiaali- ja terveyslautakunnalta.

Jarmo Rosenlöf haluaa keskustella terveystoimen johdon kanssa myös seurauksista, joihin asia johtaa.

Rosenlöf kertoo, että hänellä on jo oma käsityksensä siitä, mihin asia tulee johtamaan, mutta hän ei halua sitä paljastaa ennen kuin on keskustellut johtavien virkamiesten ja lautakunnan varapuheenjohtajan kanssa.

– Olen ollut pitkään mukana sosiaali- ja terveyslautakunnassa, ja monet turkulaiset ja paljon terveydenhuollon henkilökuntaa on ollut minuun yhteydessä. Kukaan ei ole minulle kertonut, että tällaista toimintaa on, Rosenlöf sanoo.

Hän haluaa pyytää anteeksi kaikilta, että tällaista on tapahtunut.

– Kyllä tämä koskettaa, että nykyaikana voi vielä olla tällaista. Ei näin pitäisi tapahtua, Rosenlöf sanoo.