Palvelutaloon muutetaan, ettei tarvitsisi olla yksin – silti yksinäisyys yllättää

Vanhenemisen ei pitäisi automaattisesti tarkoittaa yksinäisyyttä. Moni vanhus muuttaa palvelutaloon, kun yksin selviytyminen käy mahdottomaksi tai elinpiiri liian yksinäiseksi ja tilanteeseen haetaan parannusta. Yksinäisyys yhteisön keskellä saattaa kuitenkin yllättää.

Kotimaa
Yksinäinen vanhus istuu pyörätuolissa.
Yle

Opiskeleminen, rakastuminen, perheen perustaminen, työelämä, isovanhemmuus…

Mitä sitten, jos elämä ei menekään niin kuin on suunnitellut tai niin kuin yleisesti ajatellaan, että elämänkulun Suomessa pitäisi mennä?

Ajatukset ja odotukset siitä, millainen elämän pitäisi olla, vaikuttavat siihen, miten yksinäiseksi koemme itsemme.

– Peilaat omaa elämäntilannettasi siihen. Kyseessä ei olekaan välttämättä yhden ihmissuhteen kaipuu, vaan ajatus siitä, että minulla ei ole (jotain). Olen eriarvoinen kuin muut ja se voi ollakin se tekijä, joka aiheuttaa yksinäisyyttä, sanoo Suomalaisten yksinäisyys -hankkeen projektitutkija Elisa Tiilikainen.

Yksinäisyyden korkeampi riski

Elämänkulkuun liittyy luontaisesti tilanteita, joissa riski kokea yksinäisyyttä on toista hetkeä korkeampi.

– Ne ovat elämän nivelkohtia: eläke, opiskelu, muutto, leskeys, työttömyys… Tilanteita, missä aika monet asiat elämässä muuttuvat yhtäkkiä ja haet siinä tilanteessa paikkaasi, Elisa Tiilikainen sanoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että juuri elämänkulkunäkökulma yksinäisyyteen haastaa tekemään näkyväksi kaikkia niitä sosiaalisia suhteita, joihin ihminen linkittyy.

– Vaikka puhutaan, että yksinäisyys on subjektiivinen kokemus, se saa merkityksensä paikassa ja ajassa, jossa sitä koetaan. Se ei ole staattinen tila, vaan aina suhde, Tiilikainen sanoo ja mainitsee esimerkkeinä yksinäisyyden kokemuksen suhteessa läheissuhteisiin tai ympäröiviin yhteisöihin. Tai vaikka yksinäisyyden, joka liittyy henkilön yhteiskunnalliseen asemaan.

Yksin kaikkien keskellä

Tutkija Jari Pirhonen tekee väitöskirjaa Tampereen yliopiston Terveystieteiden yksikköön. Osana tutkimustaan hän työskenteli palvelutalossa, jossa havainnoi talon arkea. Tulokset yllättivät: palvelutalossa, muiden keskelläkin, voi olla yksinäinen.

– Jos ajatellaan, että ikääntyvä ihminen asuu kotona, on ehkä luonnollinen jatkumo se, että ympäriltä ”putoaa pois porukkaa”. Mutta, jos ihminen on siirtynyt asumaan palveluyksikköön sosiaaliseen yhteisöön, (yksinäisyys) voi olla järkytys. Asut ja olet tekemisissämuiden kanssa 24/7, mutta silti olet yksinäinen, Pirhonen sanoo.

Nainen lykkää vanhusta pyörätuolissa osaston käytävällä.
Yksinäisyyden kokemus voi syntyä myös siitä, että tärkeimmät ihmiset puuttuvat ympäriltä.Jarkko Heikkinen / Yle

Yksinäisyyden kokemus syntyy monesta syystä.

Jos itsellä juttu luistaa ja muistikin pelaa, mutta muilla yhteisössä asuvilla tilanne on heikompi, ei yhteisöstä löydy halukkaalle juuri juttuseuraa. Hoitajilla ei aina ole kohtaamiseen aikaa, ja lapset, sukulaiset tai ystävät ”entisestä elämästä” vierailevat yksikössä harvoin.

Asut ja olet tekemisissä muiden kanssa 24/7,  mutta silti olet yksinäinen

Jari Pirhonen, tutkija

Toisaalta jokainen ihminen on yksilö ja viihtyy seurassa joko paremmin tai huonommin. Pirhonen tunnistaa myös tilanteen, jossa vanhuksen suhteet lapsiin ovat huonot tai poikki ja yksinäisyyden kokemus syntyy siitä, että tärkeimmät ihmiset puuttuvat, vaikka muita ihmisiä olisikin ympärillä.

Myös fyysisillä tekijöillä on merkitystä. Jos sängystä ei pääse itse pois, ei myöskään pääse menemään muiden seuraan silloin, kun haluaisi.

Pirhonen muistuttaa, että jokainen vanhus pitäisi kohdata omana itsenään ja oman elämänkulkunsa kautta. Juttelun ja ihmisten kohtaamisen pitäisi olla yhtä tärkeätä kuin vaipan vaihtamisen tai syöttämisen.

– Mitä huonompi on ihmisen oma tomintakyky, sitä enemmän se on muista kiinni. Peräänkuulutankin sitä, että jossain vaiheessa vastuu pitää siirtyä pois epäkompetenteista käsistä. Jos huomaan, että et enää pysty hankkiutumaan seuraan, minulle pitää siirtyä vastuu siitä , että sinulla on seuraa. Ja jos huomaan, että sinä et pysty syömään, minulle pitää siirtyä vastuu siitä, että sinä tulet ravituksi.

Vanhuus ei tarkoita yksinäisyyttä

Yksinäisyyden ei siis pitäisi kuulua ikääntymiseen automaattisesti, vaikka ikääntyvä ihminen kohtaakin elämässään muutoksia ja menetyksiä, jotka altistavat sille.

– Esimerkiksi leskeytymisen jälkeinen yksinäisyys on luonnollista ja usein se helpottaa tietyn ajan kuluttua. Toisaalta joku kokee ikääntyessään yksinäisyyttä toimintakyvyn heikentymisen vuoksi, toinen esimerkiksi kumppanin kaipuuta, joka on ollut olemassa jo pitkään, eikä liity ikääntymiseen, Elisa Tiilikainen toteaa.

Haluaisin ajatella, että yksinäisyys ei kuulu vanhuuteen

Elisa Tiilikainen, projektitutkija

Tiilikainen haluaakin haastaa myytin yksinäisestä vanhuudesta.

– Ajattelen, että on paljon vanhuksia, joille yksinäisyys ei ole läsnä. Haluaisin ajatella, että yksinäisyys ei kuulu vanhuuteen, vaan siihen pyrittäisiin vaikuttamaan osallisuutta edistävillä ja tukevilla tekijöillä.

Tutkija muistuttaa, että ikääntyvien yksinäisyyden kirjo on monimuotoinen. Myös se elämänkulkuajatus, joka meitä ohjaa, on muuttumassa vähitellen. Persoonat ja elämäntyylit ovat erilaisia ja ainutlaatuisia.

– Tarvitaan normien purkamista siitä, onko meidän yhteiskunnassa tuottava yksilö arvokkain, vai sallitaanko muita elämäntilanteita – elämänpolkuja.