Asutko Lahden keskustassa? Norjalaiset kisaturistit haluavat kotiisi

Ensi vuoden MM-hiihtoja varten tarvitaan kipeästi lisää majoitustilaa. Koska Lahteen ei suurista suunnitelmista huolimatta saatu uusia hotelleja, kääntyvät katseet kohti kaupunkilaisia. Kotimajoitukselle on kova kysyntä etenkin norjalaisten kisavieraiden keskuudessa.

Kotimaa
Salpausselän kisojen katsomo.
Kirsi Pohjaväre / Yle

Alun perin tavoitteena oli saada kotimajoituksesta yli tuhat vuodepaikkaa kisavieraiden käyttöön. Nyt kasassa on reilut 650 vuodepaikkaa mutta ne on lähes kaikki jo myyty.

Kotimajoituksesta markkinointiyhtiö Lahti Regionissa vastaavan Mirka Syväsen mukaan kyselyjä kotimajoituksesta tulee jatkuvasti.

– Kun on vuosi tätä hommaa tehty, tuntuu aika pieneltä se tavoite. Paremmaksi täytyy pistää, toteaa Syvänen.

Vuokrattavaksi kelpaavat kaikenlaiset asunnot, yksiöistä kokonaisiin omakotitaloihin.

Varsinkin kisakeskuksen lähellä sijaitsevat isommat asunnot menevät kuin kuumille kiville, sillä etenkin norjalaiset kisaseurueet suosivat kotimajoitusta.

– Suurin osa kyselyistä, joita tähän mennessä on tullut, on tullut norjalaisilta, jotka haluavat olla ihan keskustassa ja lähellä urheilukeskusta. He tulevat tänne pitkäksi aikaa ja haluavat olla tapahtumien keskipisteessä, valottaa Syvänen kisavieraiden toiveita.

Vakuutukset kuntoon

Asunnon vuokraaminen kisavieraille ei välttämättä tarkoita sitä, että kotoaan pitää paeta kahdeksi viikoksi. Syväsen mukaan asunnon voi vuokrata vaikka pitkäksi viikonlopuksi.

– Etenkin kisojen loppupuolella asunnoille on kysyntää. Aika maaliskuun alusta kisojen loppuun vaikuttaa olevan erityisen suosittu, tällä hetkellä sinne ei oikeastaan ole myytävää, harmittelee Syvänen.

Vuokranantaja saa määritellä hinnan ihan itse.

Mirka Syvänen

Vuokralle tarjottavien asuntojen ei tarvitse olla mitenkään erityisesti varusteltuja. Riittää, että asunto on siisti ja siellä on luvatut vuodepaikat sekä mahdollisuus laittaa ruokaa.

Erityisvarustelu voi tietysti vaikuttaa hintaan, jos asuntonsa vuokralle tarjoava niin haluaa.

– Vuokranantaja saa määritellä hinnan ihan itse. Meillä on toki tietty suositushinta, jota ehdotamme kaikille, mutta jokainen saa peilata hintaa sen mukaan, missä asunto sijaitsee ja miten se on varusteltu. Että jos on vaikka poreamme, toiset haluavat ehkä hinnoitella sen vähän korkeammalle, Syvänen kertoo.

Asuntoaan voi tarjota vuokralle myös ilman välikäsiä, mutta Lahti Regionin etuna on keskitetty markkinointi ja verkkokauppa, jossa vuokranantajat ja kisavuokralaiset löytävät toisensa. Tarjolla on myös valmis sopimuspohja, joka selventää vastuunjakoa.

– Samalla sopimuspohjalla mennään kaikkien kanssa mutta jos vakuutuksista puhutaan, kannattaa tarkistaa oma kotivakuutus.