1. yle.fi
  2. Uutiset

Jari Isometsä uskoo suomalaisten mahdollisuuksiin: "Alakuloon ei saa vaipua"

Entinen maastohiihtäjä ennustaa suomalaisurheilijoille tiukkaa vuotta. Normaalimatkoissa ja viesteissä meillä on mitalisaumoja, mutta yhtään ei kestä epäonnistua tai antaa löysiä, Isometsä tiivistää. Tärkeintä on säilyttää positiivinen asenne.

urheilu
Jari Isometsä nautti Lahden MM-esikisoista ensi kertaa yleisön asemassa.
Kirsti Pohjaväre / Yle

Jari Isometsä ei ole aktiiviurheilijan vuosistaan juuri muuttunut. Hoikka ja hymyilevä mies on helppo bongata kisaväen seasta. Hiihtäjälegenda on elämänsä ensimmäistä kertaa Salpausselän kisoissa yleisön asemassa.

– On tässä vähän tullut painoa lisää, mutta en nyt sentään ole ihan tunnistamaton möhkäle, Isometsä naurahtaa.

Vaikka päivätyö on nykyään Ekovillan leivissä, Isometsä ehtii tehdä hieman hiihtouraankin liittyvää keikkaa asiantuntijan ja kommentaattorin rooleissa.

– Norjalaisten ylivoima tänään oli vähän samanlaista kuin alkuvuodesta. Keli oli aika vaativa, ja norjalaisten sukset olivat melko hyvässä kunnossa. Suomalaiset ovat takamatkalla, mutta ei me epätoivoon vaivuta, summaa Isometsä näkemäänsä.

Aktiivinen unohtaminen on ollut päällä.

Jari Isometsä

Paljon on kuitenkin tekemistä ennen ensi vuoden hiihdon MM-kisoja. Edelliset Lahden MM-kisat 2001 dopingkäryineen eivät enää paina hartioilla.

– Ei niistä kisoista ole enää muita muistikuvia kuin ne suoritukset. Aktiivinen unohtaminen on ollut päällä. Eiköhän ne asiat ole olleet jo niin monta kertaa esillä, ettei niistä ole enää mitään sanottavaa. On tässä niin paljon muitakin asioita, mies summaa.

Mitalisaumoja näkyvissä

Yli 20 vuoden ammattiurheilijan uraan mahtuu aina niin ylä- kuin alamäkiä, muistuttaa Jari Isometsä. Tärkeintä on säilyttää positiivinen asenne.

– Isolla tunteellahan urheilussa eletään ja hyvä niin. Ikinä ei saa jäädä voittoihin eikä tappioihin makaamaan. Ei eilistä, ei huomista, vaan tämä hetki. Hieno keli ja lunta sataa, pitää nauttia siitä.

Tämän päivän hiihtäjiä Isometsä kannustaa uskomaan mahdollisuuksiinsa.

Ei eilistä, ei huomista, vaan tämä hetki.

Jari Isometsä

– Alakuloon ei saa vaipua. Kovasti töitä vaan ja treenausta. Se oma maksimi pitää saada kropasta. Jotenkin on sellainen olo, että nyt saatetaan puristaa mailasta vähän liikaa.

Erityistä potentiaalia Isometsä näkee Matti Heikkisessä.

– Hän on meidän huomisen päivän vahvin kortti. Normaalimatkoissa ja viesteissä meillä on mitalisaumoja, mutta yhtään ei kestä epäonnistua tai antaa löysiä. Tiukka vuosia on edessä, mutta urheilijat tietävät sen kyllä.

Lue seuraavaksi