Video: Tältä näyttävät Etelä-Korean 3 000 parin joukkohäät

Seremoniaan osallistui tuhat vihkiparia ja kaksi tuhatta jo naimisissa ollutta pariskuntaa, Yhdistymiskirkko kertoi.

Ulkomaat
Uutisvideot: Etelä-Korean joukkohäihin osallistui 3 000 paria
Uutisvideot: Etelä-Korean joukkohäihin osallistui 3 000 paria

Etelä-Koreassa tuhannet ihmiset ottivat lauantaina osaa Yhdistymiskirkon pitämiin joukkohäihin. Järjestäjien mukaan seremoniaan osallistui tuhat uutta vihkiparia ja kaksi tuhatta aiemmin naimisiin mennyttä pariskuntaa.

Etelä-Korean Gapyeongissa Yhdistymiskirkon päämajassa pidettyjä häitä oli saapunut seuraamaan noin 22 000 liikkeen seuraajaa.

1950-luvulla perustettu Yhdistymiskirkko on tunnettu joukkohäistään. Yhdistymiskirkko on uskonnollinen liike, jonka edesmennyt perustaja Sun Myung Moon julistautui messiaaksi 1990-luvulla. Kriitikot ovat kutsuneet Moonin liikettä kultiksi ja häntä itseään huijariksi.

Vuonna 2012 kuollut Moon uskoi, että romanttinen rakkaus avioliiton perustana johtaa irtosuhteisiin, huonosti yhteensopiviin pareihin ja kehnosti toimiviin yhteiskuntiin.

Moon päätti henkilökohtaisesti useiden seuraajiensa puolisoista. Hän piti monikulttuurisia avioliittoja suositeltavina, mikä johti siihen, että joillakin pareilla ei ollut naimisiin mennessään lainkaan yhteistä kieltä.

Lähteet: Reuters, AFP