Kiihkoisänmaallinen Odinin soturit aloitti partioinnin Siilinjärvellä

Poliisin mukaan Odinin sotureiden katupartio on ollut liikkeellä Siilinjärvellä helmikuun puolivälissä. Tämä on poliisin tietojen mukaan ensimmäinen kerta, kun partio on jalkautunut kaduille Itä-Suomessa muualla kuin Joensuussa.

Naapuripartio
Marko Mäki Odinin sotureiden katupartiosta.
Minna Aula / Yle

Kiihkoisänmaalliseksi luonnehdittu Soldiers of Odin on aloittanut katupartioinnin Siilinjärvellä, kertoo poliisi. Aiemmin katupartioita on ollut poliisin mukaan liikkeellä Itä-Suomen alueella vain Joensuussa.

Itä-Suomen poliisi sai tiedon Soldiers of Odinin tunnuksilla varustetuilla puseroilla liikkuvasta porukasta kansalaisen ilmoituksen perusteella. Poliisin tietojen mukaan liikkeellä oli 5–7 henkilöä koira mukanaan. Facebook-sivuillaan Support Soldiers of Odin ry Kuopio kertoo, että partioimassa oli kuusi miestä ja kaksi naista sekä koira.

Poliisipartio ei pysäyttänyt heitä kuten Itä-Suomen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Seppo Korhonen aiemmin arveli. Korhonen kertoo, että poliisin toimintamallin mukaan katupartioita kohdatessaan poliisi pysäyttää henkilöt, ottaa heidän nimensä ylös ja kertoo, mikä on lain mukaan sallittua ja mikä ei. Korhosen mukaan poliisi myös valvoo katupartioita.

Korhonen harmittelee sitä, että katupartioiden valvonta lisää poliisien työtä.

– He väittävät olevansa auttamassa poliiseja, mutta itse asiassa heidän valvontansa vie poliisien aikaa muista töistä. Kansalaispalautteen perusteella katupartiot myös lietsovat turvattomuuden tunnetta, Korhonen sanoo.

_Juttua korjattu 23.2.2016 poliisin oiottua tietojaan. Jutussa kerrottiin aiemmin, että poliisi olisi törmännyt partioon, pysäyttänyt sen ja toiminut poliisin toimintamallin mukaan. _