Tarkempi tarkastelu osoitti sudenjäljet koirien tekosiksi Porissa

Vielä tänä aamuna Porin Pietniemellä arvioitiin käyskenneelleen susia talojen pihoilla. Tarkempi tutkimustulos viittaakin isoon koiraan.

Pori
Kuvassa kaksi sutta seisoo talvimaisemassa  ja katsoo kuvan takareunaan.
Seppo Nykänen

Porin Pietniemellä tehty susihavainto oli ennenaikainen. Porin riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö kertoi vielä tänä aamuna Yle Porille, että kaksi sutta olisi kulkenut useiden talojen pihoissa Porin Pietniemellä viime viikonloppuna.

Tänä aamuna tehtyjen tutkimusten jälkeen mielipide on muuttunut. Liikkeellä onkin ollut isokokoinen koira.

– Olemme tarkastelleet jälkiä nyt uudelleen useamman henkilön voimin. Tulimme siihen tulokseen, että kyseessä ei ole ollut susi, toteaa petoyhdyshenkilö Kalevi Reuna.

Reunan mukaan suden tunnistaminen pelkkien jälkien perusteella on vaikeaa. Tunnistamisessa joudutaan turvautumaan usein monen petoyhdyshenkilön taitoihin.