1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Turkki tukee kärsivää matkailualaansa – vaivana Isis, kurdit ja Venäjä

Pääministeri Ahmet Davutoglu julkisti maanantaina suunnitelman Turkin vaikeuksissa olevan matkailuteollisuuden tukemiseksi. Hän uskoo, että venäläiset turistit matkustavat edelleen Turkkiin, vaikka Venäjän hallitus on käskenyt kansalaisiaan välttämään matkustamista maahan.

Ulkomaat
Antalyan hiekkaranta.
Ulkoministeriön mukaan Turkissa on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta sekä välttää suuria väkijoukkoja ja mielenosoituksia.EPA

Turkin pääministeri Ahmet Davutoglu kertoi maanantaina lehdistötilaisuudessa suunnitelmasta tukea maan turismisektoria. Maan turismisektori on kärsinyt Turkin ja Venäjän välisistä jännitteistä sekä Turkin heikentyneestä turvallisuustilanteesta.

Davutoglun mukaan valtio tukee matkailualaa yli 78 miljoonan euron tukipaketilla. Alan yrityksille järjestetään myös keino niiden velkojen uudelleenjärjestelyyn.

Davutoglu sanoi, että hän uskoo venäläisturistien edelleen matkustavan Turkkiin, vaikka Venäjän hallitus on käskenyt kansalaisiaan välttämään matkustamista Turkkiin sen jälkeen, kun Turkki ampui alas venäläisen sotilaskoneen Turkin ja Syyrian rajalla viime lokakuussa. Erityisesti eteläiset rantakohteet Alanya ja Antalya olivat aiemmin venäläisturistien suosiossa.

Vuonna 2014 yli kolme miljoonaa venäläistä lomaili Turkissa ja he toivat maahan yhteensä arvioiden mukaan yli kuusi miljardia euroa.

Matkailutulot laskivat kolme miljardia euroa viime vuonna

Turkki on ollut erityisen suosittu matkakohde myös saksalaisten turistien keskuudessa. Kysyntä on kuitenkin vähentynyt huomattavasti sen jälkeen, kun itsemurhapommittaja surmasi 10 saksalaisturistia Istanbulissa tammikuussa.

Ensihoitajat auttavat loukkaantuneita Sultanahmetin aukiolla 12. tammikuuta.
Ensihoitajat auttoivat itsemurhapommittajan iskussa loukkaantuneita Sultanahmetin aukiolla Istanbulissa 12. tammikuuta 2016.STR / EPA

Turkissa on tapahtunut viime aikoina myös muita pommi-iskuja ja lisäksi maa taistelee Yhdysvaltain johtaman liittouman osana Isisiä vastaan Syyriassa ja Irakissa sekä kurdiseparatisteja vastaan maan kaakkoisosassa.

Turismi on erityisen tärkeä elinkeino Turkissa. Maan tilastokeskuksen mukaan turismista saadut tulot putosivat viime vuoden viimeisellä neljänneksellä yli 14 prosenttia ja koko vuonna yli 8 prosenttia. Vuonna 2014 turismi tuotti noin 34 miljardia euroa, kun taas viime vuonna tuloja kertyi noin 31 miljardia euroa.

Maailman suurin matkanjärjestäjä TUI kertoi tässä kuussa, että kesän matkavaraukset Turkkiin ovat vähentyneet 40 prosentilla turvallisuushuolien vuoksi. Kahdeksan risteily-yhtiötä on ilmoittanut peruuttavansa risteilynsä Turkkiin samasta syystä.

Lähteet: Reuters, Yle Uutiset

Lue seuraavaksi