1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Loukkaantuneena putkaan viedyn naisen tapaus yhä mysteeri – Poliisia ei epäillä virheestä

Sisä-Suomen poliisi yrittää edelleen selvittää, mikä aiheutti Tampereella bussipysäkiltä tammikuussa löytyneen naisen kallovamman. Myös poliisin toiminta oli selvityksen alla, mutta syyttäjän mukaan poliisia ei ole syytä epäillä rikoksesta.

Kotimaan uutiset
Poliisiauton logo.
Olli Koski / Yle

Poliisi ei ole edistynyt loukkaantuneena putkaan viedyn naisen tapauksen tutkinnassa. Vihjeitä epäillystä pahoinpitelystä ei ole tullut.

– Jatkamme asian tutkintaa. Tarkennamme vielä asianomistajalta, onko hänellä nyt toisenlaisia muistikuvia tilanteesta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Myllymäki.

Poliisi löysi 46-vuotiaan naisen tammikuun alussa Tampereen keskustasta bussipysäkiltä makaamasta ja vei hänet putkaan päihtymysepäilyksen takia. Myöhemmin ilmeni, että naisella oli vakava päävamma.

Tarkennamme vielä asianomistajalta, onko hänellä nyt toisenlaisia muistikuvia tilanteesta.

Juha Myllymäki

Nainen on kertonut, että hän joutui kolmen nuoren miehen pahoinpitelemäksi. Naisen mukaan pahoinpitely olisi tapahtunut Hämeenkadun Tuulensuun bussipysäkillä puolen yön aikaan 1.-2. tammikuuta. Poliisi löysi naisen 400 metrin päästä toiselta bussipysäkiltä Hämeenkadulta.

Tuulensuun pysäkin valvontakameran kuvissa ei näy pahoinpitelyä, mutta toisen bussipysäkin kamerassa näkyy naisen kaatuminen hieman kello kolmen jälkeen. Poliisi löysi naisen kello 3.20. Poliisin mukaan nainen oli löydettäessä humalassa ja vastaili poliisin kysymyksiin "haistattelemalla".

Poliisipartiolle nainen ei ollut kertonut epäillystä pahoinpitelystä, vaan käyttäytyi aggressiivisesti.

Poliisin toiminnasta puhtaat paperit

Myös poliisin toimintaa asiassa selviteltiin. Asiaa tutki Lounais-Suomen poliisilaitos.

Hankitun selvityksen perusteella poliisia eikä Tampereen poliisiaseman säilytystilan vartijoita ole syytä epäillä rikoksesta.

Kihlakunnansyyttäjä Paula Pajula on päättänyt, että asiasta ei aloiteta esitutkintaa.

Juttua on korjattu 24.2.2016. kello 12:03: Nainen ei löydettäessä ollut tajuton vaan humalassa.

Lue seuraavaksi