Ruskea yllätys uima-altaassa – uinti lastenaltaassa loppui välittömästi

Lappeenrannan uimahallissa sattui maanantai-iltana ikävä tapaus, kun lastenaltaassa lillui kakkaa. Huoltomies toivoo, että vanhemmat ilmoittaisivat lastensa kakkavahingoista.

ulosteet
Allasimuri Lappeenrannan uimahallin altaan pohjassa.
Sirkka Haverinen/Yle

Uinti lastenaltaassa Lappeenrannan uimahallissa maanantai-iltana päättyi heti, kun altaassa huomattiin lilluvan kakkaa. Kakkaa oli altaassa pienehköinä hiutaleina.

Kakkavahingot eivät lastenaltaassa ole kovin tavallisia. Niitä sattuu jonkun kerran vuodessa.

Kakan havaitsemisen jälkeen allas suljetaan heti, ja allas putsataan.

– Näkyvät kakat kerätään pois ja sen jälkeen allas imuroidaan allasimurilla. Tämän jälkeen altaan vettä kierrätetään suurella teholla ja vedelle tehdään shokkiklooraus eli laitetaan sinne natriumhypokloriittia, kertoo kunnossapitotyönjohtaja Tommi Nakari Lappeenrannan kaupungin liikuntatoimesta.

Nakarin mukaan altaan putsaaminen kestää noin kolme tuntia. Mikäli ulostetta on isossa uima-altaassa, on allas yleensä pois käytöstä koko päivän.

– Aikuisten altaassa ulostetta ei onneksi yleensä ole.

Kakalle ennen uintia

Kunnossapitotyönjohtaja Tommi Nakari muistuttaa, että mikäli kakkavahinko uima-altaassa sattuu, kannattaa niistä kertoa heti uimahallin henkilökunnalle.

– Vahinkoja sattuu. Ei niistä kakkavahingoista edesvastuuseen joudu.

Pienet lapset kannattaa käyttää pöntöllä ennen uintia, jotta kakkahädän ilmaantuminen lastenaltaaseen olisi epätodennäköistä.

Vauvauinnin aikana sattunut kakkavahinko lopettaa koko vauvauinnin siltä päivältä.

– Esimerkiksi vauvauinnin aikaan Lauritsalan uima-altaan veden lämpötila on +32 astetta. Siinä bakteerit lisääntyvät jo tosi herkästi.