Tainionkosken kirkon kattotiilet eivät enää kestä paikoillaan

Kirkon katolta putosi ensimmäinen tiili viime kesänä, syksyllä tuli alas muutama lisää. Seurakunnassa pitää tehdä nopeasti päätös, mitä kirkolle tehdään.

Tiilet ja harkot
Tiili, mikä on pudonnut Tainionkosken kirkon katolta Imatralta. Tiili on ollut naulalla kiinni ohuessa puurimassa.
Yle

Tainionkosken kirkon katto Imatralla alkaa olla hyvin huonossa kunnossa. Viime kesänä katolta putosi kattotiili ja syksyllä alas tuli muuttama tiili lisää.

– Kattoa käytiin tutkimassa ja siellä oli muutama tiili irti niin, että tuuli heilutteli niitä, sanoo Imatran seurakunnan kiinteistöpäällikkö Jari Nousiainen.

Kirkon katto on rakennettu yli 80 vuotta sitten. Kattotiilet on kiinnitetty nauloilla melko pieniin puurimoihin.

– Rimat ovat vain noin 15 kertaa 20 millimetrisiä. Lisäksi rimat ovat vuosikymmenten aikana haurastuneet ja eivät enää kestä tiilien painoa.

Vuoksen vaikutusta on pohdittu

Tiiliä on pudonnut ainoastaan Tainionkosken kirkon katon Vuoksen puoleiselta sivulta.

– Syytä on mietitty ja saattaa olla, että Vuoksesta nouseva kosteus on vaikuttanut jotenkin katon rakenteisiin, arvelee Nousiainen.

Katto ei vuoda, mutta päätöksiä kirkon katon remontoinnista olisi tehtävä pikaisesti. Osan kirkon ympäristöstä on eristetty työmaa-aidalla, jotta ihmiset eivät menisi niin lähelle kirkkoa, että mahdollisesti putoava tiili aiheuttaisi vaaraa.

Kattoremontti olisi vain alkua?

Kiinteistöpäällikkö Jari Nousiainen arvioi varovasti, että kattoremontti maksaisi puoli miljoonaa euroa.

– Tainionkosken kirkko olisi muutenkin täyden peruskorjauksen tarpeessa. Ulkopuolen sokkelit olisi avattava ja uusittava vesieristykset sekä tehtävä salaojitukset. Niihin menee helposti puoli miljoonaa tai miljoona lisää, arvioi Nousiainen.

Imatran seurakunnassa on kevään aikana meneillään kiinteistösuunnitelmastrategia. Siinä on tarkoitus tehdä isoja päätöksiä, mitä seurakunnan kiinteistöille tehdään. Erilaisia ongelmia on muutamissa muissakin Imatran kirkoissa.