Koira pystyy melkein mihin tahansa – kaikkia työtehtäviä ei ole vielä keksitty

Ihmisen parasta ystävää voi käyttää monenlaisissa tehtävissä. Karvaturrien kouluttaminen on tarkkaa touhua, eivätkä sukutaulut ja jalostustulokset välttämättä takaa koiran koulutuskelpoisuutta.

Kotimaa
Koira Kajaanin raatihuoneentorilla.
Niko Mannonen / Yle

Ihmiselle koira on seuralainen, lemmikki, kaveri ja myös hyvä apulainen. Koiran voi opettaa melkein mihin tahansa, kunhan lajityypillinen käyttäytyminen tukee sen oppimista. Kajaanin Seppälässä sijaitsevassa Kainuun ammattiopiston luonnonvara-alan toimipisteen koirakeskuksessa opetetaan koiria sekä opiskelijoita niiden kouluttajiksi.

– Projektikoirissa eniten peruskoulutusta annetaan poliisi-, tulli-, raja- ja opaskoiriksi koulutettaville koirille, kertoo KAO:n koirakeskuksen opettaja Teija Viljanmaa.

Koira voi auttaa ihmistä monissa arkisissa tehtävissä. Sitä voi käyttää esimerkiksi sosiaalisissa suhteissa ongelmien kanssa painivien opiskelijoiden apuna.

Erikoisimpaan jatkokoulutukseen meiltä lähtenyt koira on palonsyyn tutkintakoira.

Teija Viljanmaa

– Koiran kautta voi henkilö paremmin avautua myös ihmisten väliseen kommunikaatioon. Koira voi olla ihmiselle tuki ja turva, se voi olla itseluottamuksen nostaja ja myös paras kaveri, jolle voi kertoa huolet ja murheet. Kaikkea ei ole vielä edes keksitty mihin ihmisen paras ystävä pystyy, sanoo Viljanmaa.

Koulutukseen tarkan seulan jälkeen

Kaikkia koiria ei voi kuitenkaan kouluttaa ihmisen auttajaksi. Hyötykoirilta vaaditaan monia ominaisuuksia ja niillä on kovat karsinnat sen jälkeen, kun koirat lähtevät noin vuoden kestäneestä peruskoulutuksesta jatkokoulutukseen. Luonne- ja käyttöominaisuuksien lisäksi myös karvaturrin terveys pitää olla kunnossa.

– Koirat tulevat meille 7–8 viikon ikäisinä. Meiltä koirat lähtevät omistajatahoille jatkokoulutukseen noin vuoden ikäisinä. Valmiita ne ovat noin kolme vuoden vanhoina. Meillä koirat harjoittelevat lapsuus- ja nuoruusikäisinä perustaitoja, sanoo KAO:n koirakeskuksen opettaja Teija Viljanmaa.

– Erikoisimpaan jatkokoulutukseen meiltä lähtenyt koira on palonsyyn tutkintakoira. Eli koira, joka kiertää ympäri Suomea tutkimassa tulipalojen syitä sellaisissa tapauksissa, joissa epäillään rikosta.

Poliisikoira auton edustalla.
Poliisikoira.Enja Heikkilä / Yle

Koirien omistajat päättävät koirien kouluttamisesta eikä koirakeskus tähän asiaan puutu. Omistajat tekevät valinnat monien testien ja geneettisten tutkimusten jälkeen, jossa apuna ovat sukutaulut ja jalostustulokset.

– Tämän jälkeen lähdemme kouluttamaan koiria. Näemme hyvin nopeasti sen minkälainen oppija koira on ja minkälaista opetusta se tarvitsee, kertoo Viljanmaa.